sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Sairastamisen kurimuksessa!

Onko teidän perheessänne sairastettu viime aikoina? Meillä vähän ollaan. Se taisi olla sunnuntai, kaksi viikkoa takaperin, kun meidän vanhempi poika rupesi, totutusta poiketen, sillä melko reipas kaveri noin yleensä ottaen on, narisemaan ja valittamaan. Teki numeroa tikusta ja mikään ei ollut oikein niin kuin sen oleman piti. No, maanantai koitti ja tarkoitus oli lähteä päiväkotiin, mutta poika toteaa, että ei halua, että on kipeä olo. Maila pysyi kuitenkin melko hyvin kädessä ja omissa mielikuvituskiekkopeleissä Barkov, Laine ynnä muut idolit pistivät kiekkoa häkkiin ihan totuttuun tapaan niin, että vanhemmat uskalsivat epäillä, että noinkohan kaveri vedättää. Mutta, kun pakottavaa tarvetta ei ole viedä lasta päiväkotiin, kun tämän nuoremman kanssa olen kotosalla kuitenkin, niin sovittiin, että tulkoon sitten kotipäivä. Aamun reippaus vaihtui kuitenkin päivän edetessä huonovointisuudeksi ja väsymykseksi. Kuume nousi. Varma merkki siitä, että poika ei nyt taida olla ihan kunnossa, oli se, että kaveri nukahti päiväunille, jota ei ole tapahtunut parin vuoden aikana, kuin muutaman kerran. Kipeähän tuo taisi olla, ei vetänyt vanhempia nenästä.

Kuumeilua kesti yhteensä neljä päivää, yhdellä välipäivällä. Perjantaina käytiin tsekkaamassa korvat ynnä keuhkot, vaan ne oli kunnossa. Yskä kehittyi parin kolmen päivän kuluttua kuumeen noususta. Ja mikä yskä. Infernaalinen paukutus, köhiminen, räkiminen ja puskutus tuntui viikonloppuna olevan aivan jatkuvaa. Varsinkin aamusta, mutta muutenkin pitkin päivää ja osaako tuollainen kohta kuusivuotias aina yskiä käteensä tai kääntää päänsä, niin ettei yski suoraan toisia päin? No ei osaa. Ja silloin kun käden muistaa laittaa eteensä, on seuraavassa hetkessä tuolla samaisella kädellä silittelemässä pikkuveljensä naamaa! Koko viikkoon ei menty päiväkotiin, säbätreenit jäi väliin ja pikkuveljen synttärikahvitukset piti siirtää viikolla eteenpäin.

Koitti sunnuntai, viikko pojan oireilun alusta. Lapsimessuille uskaltauduttiin ja kun sieltä kotiin päästiin, heikkeni puolestaan puolison tila. Maanantaina poikien äidillä oli kuumetta 39,5 astetta! Sillä lailla. Tiistaina anoppi tuli auttelemaan, kiitos kaunis, ja vei tyttärensä päivystykseen. Tulehdusarvot olivat koholla ja kuumeen onneksi hieman hellitettyä, tilalle kehittyi maailmanlopun vatsakipu. Keskiviikkona tulehdusarvot olivat jo laskeneet, mutta vatsakipu ei ottanut hellittääkseen. Ja kun tämä puolison totaalinen huonokuntoisuus ei olisi jo riittänyt, niin tiistai illan ilona sain huomata, että nuorimmainen on vuorostaan kuumeessa. Kolme levotonta, kuumeista ja yskäistä yötä myöhemmin lääkärissä selviää, että vasemmassa korvassa on tulehdus ja pojalla on laryngiitti eli kurkunpäätulehdus. Ai että kun on mukavaa.

Ei olisi pitänyt huudella huhtikuun julmuuden paikkansapitämättömyydestä, vajaan parin viikon takaisessa blogitekstissäni, lapsi ja koira. Ja kun taikauskon maailmaan lähdettiin, niin koputetaan nyt puuta sitten, sillä minä olen toistaiseksi säästynyt näiltä muiden perheen jäsenten sairastamilta taudeilta. Vai tuntuuko maha juuri nyt vähän omituiselta?

Kliseistä tai ei, niin on se kovin totta, että normaalisti radallaan rullaavan arjen taivaallisuuden ymmärtää vasta kun siitä ravistellaan irti, joko sairastumisen tai muun totutuista rutiineista sysäävän tapahtuman seurauksena. Näin pienten lasten maailmassa elävänä, nuo arjen tutut rutiinit, rituaalinomaisesti toistuvat päivän toiminnot, ovat kultaakin kalliimpia. Kun lapsi illalla nukahtaa, voi tuudittautua siihen, että kyllä se sen pari tuntia ainakin nukkuu ennen kuin herää tissiä huutamaan. Kun tämä kuvio vaihtuukin siihen, että voi olla, että se herääkin viiden minuutin päästä, rööreissä kirnuavan liman häiritessä unta tai korvasta säteilevään ilkeään kipuun - se jos mikä tahtoo lamaannuttaa.

Helpotusta kurimukseen!

Onneksi on apua tarjolla. Jo mainitun poikien isoäidin avun lisäksi tuli puolison sisko, vanhemman pojan kummitäti, keskiviikkona avuksi. Se piristi kovasti toipilasta ja kaikkia meitä, joten iso kiitos siitä! Poikien kanssa kyllä pärjää, jos yöllä saa edes sen normin verran unta. Mutta kun poika heräilee normaalin kolmen neljän kerran sijasta lähes jatkuvasti huonoa oloa itkemään, niin sitä on päivällä melkoisen tutkalla. Siihen sitten se, että on kova huoli tuosta pienestä ihmisestä ja elämänkumppaninsa tilasta ja epätietoisuus siitä mikä tämä mahakipu oikein on. Normaalin arjen perään on tullut huudeltua jo jokunen kerta, että voisitko jo tulla, että minä pidän sinusta! 

Nyt on sunnuntai ja kaksi viikkoa sairaskertomuksen alusta. Asuinaluettamme tervehtii viileä, mutta luvatusta poiketen, kuitenkin aurinkoinen kevätsää. Se jos mikä on tervetullutta, jo siksikin, että täällä meidän kotikulmilla on tänään jo perinteeksi muodostunut kirpputoripäivä. Uskaltauduimme aamupäivästä ulos ja ihmisiä oli liikenteessä runsaasti ja toisille tarpeeton, sai toisten hyppysissä uuden elämän. Minäkin poistin toisten kuormasta muutaman cd-levyn ja yksi kirjaklassikkokin tuli hommattua, nimittäin Yrjö Kokon Pessi ja Illusia. Meidän lätkäfanaatikko sai mailan ensi talvea silmällä pitäen ja erään punaisen paidan. Nuorimmainen nukkui vaunussa aamu-unet ja kun heräsi piti kiiruhtaa kotiin syöttämään tätä räkänokkaa. Ruoka onneksi maistuu, vaikka on tämä yksivuotias vielä kovin reppana. Vanhempi poika yskii vielä ajoittain, mutta on jo tervehtynyt. Poikien äiti on myös palannut elävien kirjoihin. Josko se arki siellä kulman takana jo luuraisi.

Muun muassa tällaista tarttui matkaan.
Kirppispäivän populaa.


sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Isän kirje 1-vuotiaalle!

Juurihan se, ihan vasta eilen yöllä oli, kun lähdimme taksilla kanssasi synnytyssairaalaan. Kirjoitin kanssasi, vaikka olit vielä äitisi kohdussa. Soitimme iltayöstä kätilöopistolle, että taidat olla tulossa ja siellä sanoivat, että täällä et valitettavasti mahdu maailmaan tulemaan, että on jo niin monta tulijaa ja, että soittakaapas naistenklinikalle. No mehän soitimme! Isoveljesi hoito oli suunniteltu ja kummitäti tuli veljesi unta vartioimaan, taksilla suhasi keskiyöllä ja me seuraavalla pirssillä Meilahteen, että saadaan pikkuveli, sinut, turvallisesti maailmaan. Ei me siellä kauan ehditty olla, kun jo saavuit ja muutit kaiken, meidät, veljesi ja parempaan. Neljä tuntia siitä, kun astelimme naistenklinikan ovista sisään, synnyit. Äitisi teki hienon työn, äitisi on sankari, tiedäthän?

Kokonainen vuosi on nyt kulunut siitä, kun tulit luoksemme. Vuosi! Onnea päivänsankarille! Kaikki kävi äkkiä. Äitisi huusi, minä pelkäsin ja yritin olla poissa tieltä ja avuksi, jos mitenkään. Kun kivunlievittäjät tehosivat, katselimme äitisi kanssa monitorin ruudulta, kun supistukset tulivat ja menivät. Lapsenpäästäjänä oli kokenut, leppoisa Eija. Kiitos Eija kun olit, palvelit, teit mitä piti! Ja sitten yhtäkkiä viiden jälkeen, olit maailmassa, tällä puolella, siinä huusit! Antoivat minun leikata napanuoran. Se on sellainen putki, jota pitkin sait äidistäsi ravintoa, että kehityit siellä toisessa maailmassa. Ja sitten kun on aika, sinun pitää katkaista sellainen toinen nuora. Sitä ei näe, mutta sellainen sinun ja äitisi välissä on. Sillä ei ole mitään kiirettä. Teet sen sitten kun olet valmis, mutta se kannattaa tehdä.

Huusit hetken, mutta sitten menit hiljaiseksi. Kätilö pesi sinua ja taisin minäkin siinä unen ja valveen rajamailla autella. Kätilö huolehti ruumiinlämmöstäsi, kun se oli hieman alhainen. Sinut vietiin puettuna huoneeseen, missä sellainen pieni kärry, mihin sinut oli laitettu, asetettiin lämpölamppujen alle, että lämpösi nousisi. Kun tulin sinua sinne katsomaan, sen jälkeen kun olimme äitisi kanssa syöneet hieman aamupalaa, jota olivat meille kätilöt ystävällisesti tuoneet, sinulle oli laitettu päähän suloinen pieni myssy. Martat sen sinulle lahjoittivat ja olit niin pieni siinä lämpölampun paisteessa ja niin ihmeellinen, hauras ja kaunis olento. Siinä minä taisin toistamiseen itkeä, kun sinua katselin.


Kannoimme huolta, kun olit niin hiljaa. Ihmettelimme äitisi kanssa, että mikset sinä huuda, että eikö sinun pitäisi. Sittemmin olet kyllä ottanut takaisin, tätä ensimmäisen päivän hiljaisuuttasi. Kai sinä tuumailit, siirryit vielä sieltä toisesta maailmasta tähän toiseen. Se veti sinut hiljaiseksi.

Ja äkkiä olimme jo osastolla. Ainutlaatuisena isäsi tulee muistamaan sen hetken, kun isoveljesi tuli isoäitinne kanssa sinua katsomaan. Maailman paras isoveljesi toi äidillesi kukkia ja koskaan ennen en ollut nähnyt veljelläsi sellaista innostuksen, hämmennyksen, ilon ja hellyyden ilmettä, kuin silloin. Olit ihme meille ja olit ihme veljellesi. Luulen, että kun veljesi sinut ensimmäisen kerran näki, silloin hän heti sinuun ihastui. Niin kuin me kaikki taisimme tehdä.

On ollut mahtavaa seurata kasvuasi pienestä avuttomasta ihmistaimesta, käveleväksi, omaa tahtoa puhkuvaksi sinuksi, isoveljesi varauksettomaksi seuraajaksi ja ihailijaksi. Veljesi on ottanut sinut vastaan lempeästi ja rakkautta säteillen. Toki isoveljelläsi on ollut mustasukkaisuutta aistittavissa, mutta sitä hän ei ole sinuun purkanut, vaan meihin vanhempiin, mutta hillitysti. Miten sinä oletkaan jo noin iso? Syöt siinä kanssamme ruokapöydässä omalla istuimellasi veljesi vieressä ja kerrot tarinoitasi, omalla kielelläsi. Meitä vanhempia kummastuttaa vauhti, jolla kehityt. Tosin sinulla on maailman paras esimerkki, joka lukee sinulle Maisa kirjoja ja pelaa sinun kanssasi sählyä, kuin vertaisensa kanssa.

Veljekset!

Nyt olet vuoden ja isälläsi on hieman kaihoisa olo. Et ole vauva enää ja silmissä tunnut kasvavan. Vaikka tämä kaikki on välillä rankkaa ja väsymys ujuttaa kireyttä olemiseen, kaikki on sen arvoista. Katselin tuossa eräänä yönä sinua, kun yritit yöllisen maidon juomisen jälkeen saada unen reunasta kiinni. Heiluit siinä ja vaihtelit tiuhaan asentoa ja minä sinun hiuksiasi silitin ja lopulta rauhoituit, taivuit uneen. Otit kädestäni kiinni ja minulla oli siinä niin hyvä olla, vierelläsi, isin Taisto.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Lapsi ja koira.

Kevät etenee, eikä huhtikuu, tuo kuukausista julmin, niin kuin T. S. Elliot kirjoitti aikoinaan, lainkaan pidä paikkaansa. Valo lisääntyy, vihreää on havaittavissa kuolleista heräävän maan kupeiden alla ja linnut pitävät lisääntyviä laulutreenejään lähimetsässä. Kevät, lupaus kesästä, tarkoittaa myös sitä, että meidän vauva, vaihtaa statustaan ja muuttuu taaperoksi! Kokonainen vuosi on pian täynnä ja mitenkään en meinaa uskoa sitä. Mutta niin se vain on, vuosi joka voi tietyissä elämäntilanteissa tuntua ikuisuudelta (armeija), on kulunut, vierähtänyt, livistänyt ja muita yhtä osuvia verbejä, umpeen melkoisella vauhdilla.

Kevät on loisteliasta aikaa jo siitäkin syystä, että silloin helpottaa siinä aina yhtä veikeässä ja ratkiriemukkaassa toimessa, kun pienen lapsen pukeminen toppaan. Voi sitä hetkeä, kun ei tarvitse laittaa päälle kun yksi kerros! Harva lapsi varmaankaan nauttii pukemisesta, mutta uskallan väittää, että tämä meidän tyyppi inhoaa sitä sydänjuuriaan myöten. Toisin sanoen huutaa aina ja lähtökohtaisesti aivan ketusti joka kerta, kun ulkovaatteita laitetaan päälle. Isän syy inhota tätä tointa on se, että poika sitä niin rakastaa. Jos kaveri naurelisi, laulelisi tai olisi vaikka ihan vaan hiljaa, kun toppaa ujutetaan päälle, niin mikäs siinä. Monenlaista kokeilua sen suhteen miten kannattaa oman pukemisen kanssa edetä tai isoveljen pukemisen auttamisen suhteen, (silloin kun hän on näissä karkeloissa kotosalla) suhteessa pienemmän pukemiseen, on tehty. Pukeako lapsi ensin ja jättää lattialle selälleen huutamaan ja sitten vasta itsensä vai? Pukeako ensin itsensä ja sitten vasta lapsi (ei todellakaan, sitä hien määrää), vaiko pukea itsensä osittain ja sitten vasta lapsi ja kun poika on valmis, niin nopeasti viimeistellä itsensä? Isoja kysymyksiä! Kun viimein koittaa se hetki, että voi puhua kesästä, niin tätä toppatouhua ei jää kyllä kaipaamaan, ei sitten yhtään. Pokaali sille vanhemmalle, joka pitää itseään zeninä, silloin kun lapsi huutaa kurkku suorana vaatteita päälle laitettaessa.

Mitä pojalle muuten kuuluu? Kun kysyy tätä häneltä, hän ei vastaa sanakirjoista löytyvillä sanoilla, mutta kyllä ”äijäijäijän”, ”kakkakakkakakan” ja tättättätän voi tulkita niin, että lähtökohtaisesti ihan hyvää kuuluu. Kävely on jo luontevaa ja joskus saattaa olla niin mukavaa, että kokeillaan ihan juosta. Silloin saattaa käydä niin, että jalat liikkuvat vauhdikkaammin kuin muu kaveri. Toki mitä väsyneempiä ollaan, sitä tiuhempaan kaadutaan. Jostain joskus luin, että opetellessaan kävelemään lapsi kaatuu noin 250 000 kertaa! Tämä on hyvä tiedostaa kaikessa uuden opettelussa. Jos sitä olisi itsekin yhtä kärsivällinen kuin tuollainen pieni ihminen (ja nyt en puhu pukemisesta), niin mitä kaikkea sitä saisikaan aikaan. Väsymystä vailla ollessaan ei jäbää juuri haittaa, vaikka olisi jatkuvasti nurin, sieltä noustaan ja jatketaan kohti valittua päämäärää. Viime viikolla puistossa katselin, kun ukkeli käveli loivassa alamäessä kohti jotain, varmasti hyvin merkillistä kohti ja kaatui muutaman metrin matkalla monen monituista kertaa. Vaan eipä haitannut, pehmeä nurmi otti lempeästi vastaan ja sieltä noustiin ylös ja ei kun eteenpäin.

Täällä hengaillaan tästä eteenpäin.

Pojan oppiessa liikkumaan, ensin kontaten ja pika pikaa pian kävellen, pojan kiinnostus meidän perheen vanhinta ”lasta”, kahdeksanvuotiasta neitiä, nimeltä Vappu, kohtaan on kasvanut. Hauska on seurata tämän parivaljakon edesottamuksia. Vanhemman pojan kohdalla Westiemme oli pitkään varauksellinen. Koiraihmiset voivat korjata, jos olen väärässä, mutta olen ymmärtänyt asian niin, että mitä pienempi koiruus, sitä tarkempi tämä on sen suhteen miten on ennustettavissa pienen ihmisen liikkeet. Eli siis, kun meidän vanhin poika oli jo sen ikäinen, että Vappu osasi arvioida pojan seuraavat muuvit, niin vasta sitten Vappu antoi pojan esimerkiksi rapsuttaa häntä. Pitkään vanhemman pojan kohdalla meni niin, että Vappu vaihtoi aina paikkaa, kun poika tuli lähistölle. Tosin tyypillistä oli kuitenkin se, että koira vartioi lapsen unta. Useita öitä Vappu on nukkunut vanhemman pojan läheisyydessä, joko sängyn alla tai lähistöllä olevassa pötkötyspaikassa, sohvalla tms. Nyt he ovat jo kavereita keskenään ja poika käy koiran kanssa silloin tällöin lyhyillä lenkeillä, niin, että jompikumpi vanhemmista katsoo ikkunasta tätä suoritusta. Vappu antaa pojan tulla lähelleen, eikä enää vaihda sijaansa pojan lähestyessä, ei pidä varoaluetta. Vieläkään Vappu ei tosin ota poikaa vastaan kotiin tullessa samoin, kuin meitä aikuisia. Kun kyseessä on ”aikuinen” ihmiseläin ja rapsutusta olisi tarjolla, menee Vappu ihan pähkinöiksi, veteläksi ja suunniltaan.

Vappu Simone, 8 v.

Edellisestä voi päätellä, että Vappu ei välttämättä ole mielissään tästä pienemmän heränneestä kiinnostuksesta häntä kohtaan. Mutta, hieman vastaanottavaisempi koira kuitenkin on tälle uudelle tulokkaalle. Toki siitä ei tykätä, että tämä kohta yksivuotias tarraa lujasti kiinni turkkiin. Kukapa siitä nyt. Viime päivinä on esiintynyt suoranaista jahtaamista. Poika seuraa koiraa joka paikkaan. Olohuoneen pöydän alle mahtuu hyvin, tosin pää kolisee ajoittain pöydän kattoon, joten siellä koira ei ole turvassa, ei edes tuolien alla. Olohuoneen sohvan alta poika ei koiraa tavoita, joten siellä ollaan turvassa. Myös isoveljen sängyn alle on suojaisaa vetäytyä. Pojan mielenkiinnonkohteet top3, on tällä hetkellä 1) kaukosäädin 2) playstation-ohjain ja 3) Vapun vesi ja ruokakuppi. Ei ole yks eikä kaks kertaa kun sälli on sniigannut itsensä vaivihkaa kupille ja kipolle ja uittaa käsiään vesikupissa (läträä) tai testaa miltä Vapun ruoka maistuu. Usein onkin niin, että silloin kun poika on hereillä, Vapun juoma ynnä ruokakipot on nostettu pojan ulottumattomiin.

Siellä ne kupit olisivat.

Kun pienemmällä tulee pian vuosi täyteen ja vauva-aika jää taakse, tulee isoveljelle seuraavaksi mittariin kuusi vuotta ja siitä vahvana viestinä perustavanlaatuinen, ajan vääjäämätöntä ravia kuvaava ja erään aikakauden loppua viestivä ilmoitus: ”ohessa päätös lapsenne esiopetuksen alkamisesta”.

Kyllä Vappu on pienemmänkin kaveri.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Maailma vuonna 1981 ja maailma vuonna 2015.

Millaiseen maahan ja maailmaan syntyi poika, millaiseen taas pojan isä? Vertaillaanpas hivenen. Kohta kuluneen pojan ensimmäisen vuoden aikana uutisotsikoissa ovat olleet muun muassa hallituksen ajamat leikkaukset kilpailukykyloikan aikaansaamiseksi, Syyrian viisi vuotta jatkunut sisällissota, terrorismi, tasapainoisen oloiset kaverit Trump ja Putin ja jälkimmäisen johtaman Venäjän hämmentävä, pelkoa nostattava toiminta. Pojan ensimmäistä vuotta ovat määrittäneet keskustelut turvapaikanhakijoista ja mittavin pakolaisuus sitten toisen maailmansodan. Amnestyn mukaan maailmassa on tällä hetkellä arviolta 60 miljoonaa pakolaista ja vuoden 2015 aikana Eurooppaan pyrki lähemmäs 800 000 ihmistä. Suurin osa heistä, yli 600 000 on saapunut Kreikan saarille. Sinne missä monien suomalaisten on tapana lomailla. Suomi myönsi 1346 turvapaikkaa vuonna 2014, tuona vuonna Euroopasta haki turvapaikkaa yli 600 000 ihmistä. Oliko sopiva määrä, oliko liikaa?

Kun kotosalla viettää aikaa lasten kanssa, sitä ui luontevasti siinä kakkavaippojen ja itkuraivareiden maailmassa ja se kaikki mikä on sen arjen ulkopuolella, on toisaalla, kaukana, muiden murhe. Jotenkin kuitenkin huomaan, tässä omaa epäoikeudenmukaisen oikeudenmukaista elämää viettävänä, (ja, kun tässä tekstissä nyt vertailemaan lähden, niin lähes mihin tahansa maahan verrattuna, turvatun kasvuympäristön saavien lasten isänä), ajattelevani enemmän maailman kipupisteitä, kurjuutta, käsittämätöntä epäoikeudenmukaisuutta ja turhautumista kaiken kärsimyksen edessä. Ei pitäisi avata konetta, lukea uutisia, mutta silti olla sulkematta silmiä. Pitäisi pelata pasianssia pelikorteilla kun poika nukkuu päiväuniaan, ei lukea uutisia! Tavattoman onnekas on lapsi joka suomeen syntyy. Tämän lausahduksen perään on tietenkin lisättävä, että omasta poterostani huutelen. Paljon on poteroita joista huudellaan (usein vailla kasvoja) ja sitä  huutelua tässä maassa tuntuu riittävän. Mitä ne tänne tulee? Tarvitseeko niitä pelätä? Miksi niillä on hiukset niin hienosti laitettu? Aloitin katsomaan YLE:n A2 Turvattomuus-iltaa. Alussa haastateltiin henkilöä, jonka kotipaikkakunnalla oli kerätty adressia lapsille turvallisen koulumatkan puolesta. Ajatus on varmasti hieno, varsinkin jos pelätään lukuvuoden alussa, että miten lapset pääsevät turvallisesti teiden yli kouluun mennessään ja sieltä palatessaan. Nyt oli kuitenkin kyse siitä, että haluttiin ennaltaehkäistä sitä, että maahanmuuttajat eivät tee julmuuksia lapsille. Kun toimittaja kysyi, että mitä siellä haastateltavan kotipaikkakunnalla sitten on tehty, niin vastaus oli, että mitään ei vielä ollut tehty, mutta puheita on ollut, puhuttu kieltä jota ei ymmärretä ja naurua ja katseita myös. En katsonut pidemmälle ja on varmasti epäreilua, että tein tulkintani ohjelman tasosta alun perusteella. Nykyaikaa kuvaavaa on, että ihmiset pelkäävät. Joku maahanmuuttajia, joku Venäjää, joku susia, joku hallituksen leikkauspolitiikkaa. Pelkoja riittää.

Pelkoja oli myös silloin, kun itse olin vauveli. Tuolloin yksi globaali pelko oli pelko ydinsodasta. Kyllä sitä noille lapsukaisille on ajoittain kateellinen siitä viattomuuden maailmasta missä he elävät. Tahto varjella, että tuo viattomuus säilyy mahdollisimman pitkään, on suuri. Ei ole kauankaan aikaa kun vanhempi poika kysyi, että ”isi onko sotilaita ihan oikeasti?” Kaksinapaista maailmaa leimannut kylmä sota oli 80-luvun alkupuolella taas lämpenemään päin (Venäjän Krimin valtauksen jälkeen käsite kylmä sota on noussut uudelleen esiin). Tästä ajasta kertoo YLE:ltä tullut, kelpo Deutschland 83 niminen 8-osainen sarja. Kun minä kasvoin ensimmäistä vuottani umpeen, presidenttinä oli Koiviston Manu (SDP), joka oli valittu tehtävään alkuvuodesta 1982. Nyt meillä on Sauli (Kok.), joka on valtaamassa takaisin niitä presidentin valtaoikeuksien rippeitä, jotka Halonen menetti. Halonen leimattiin hankalaksi, kun halusi pitää kiinni valtansa rippeistä. Sauli sen sijaan…

Jos Syyrian tilanne on ollut esillä kuluneina viitenä vuotena ja on valitettavasti yhä edelleen, oli tuo ahdistavalla tavalla esillä myös 1982. Haman verilöylyssä helmikuussa menehtyi arviolta jopa 40 000 ihmistä. Kylmän sodan toista supervaltaa johtanut, NKP:n pääsihteeri Leonid Breznev kuoli loppuvuodesta 1982. Lännen päädyssä valtaa piti entinen näyttelijä Ronald Reagan, joka tarjosi aikoinaan 80-luvun alkupuolella ns. rajoitettua ydinsotaa Euroopan puolustukseksi ja oli lähellä näin sen käynnistää. Se olisi tarkoittanut sitä, että Länsi-Eurooppa olisi ollut sekä itä, että –länsiblokin ydinkärkien kohde. Saattoi sen toisenkin puolen tekemisillä olla jotain vaikutusta. Kuunnelkaa legendaarisen Rattuksen Rajoitettu ydinsota ep vuodelta 1982. Se kertoo omalla tavallaan jotain oleellista 80-luvun alusta. https://www.letras.com/rattus/1586224/

Vertailun tehdessäni ja sen tueksi hakkeroidun tilastokeskuksen inteerneet-sivuille. Jengiä Suomessa oli vuonna 1981 4 812 150. Pojan syntymävuoden alussa suomenmaassa eleli sen sijaan 5 471 753 ihmistä. Vuosien 1980-1999 välisenä aikana (lyhyempää ajanjakso ei ollut tarjolla) minun nimellä paiskattiin 1285 lasta, joista alle viisi oli naisia? Pojan nimen vuosien 2010-2016 välisenä aikana on saanut 256 lasta, kaikki poikia. Suomessa vuonna 2015 syntyneiden tilasto julkaistaan vasta myöhemmin keväällä, mutta vertailuksi voidaan ottaa vuonna 2014 syntyneet, joita oli tilastokeskuksen mukaan 57 232 ja luku oli noin 900 vähemmän kuin vuonna 2013. Ensisynnyttäjän keski-ikä vuonna 2014 oli 28,6 vuotta. Vuonna 1981 lapsia syntyi 63 469, eli yli 6000 tuhatta enemmän kuin pojan syntymä vuonna. Suurten ikäluokkien huippuvuotena 1947 syntyi 108 168 lasta, näin vertailun vuoksi ilmi tuotuna. Ensisynnyttäjän keski-ikää vuodelta 1981 en onnistunut löytämään. Työttömyysaste oli helmikuussa kuluvaa vuotta, 9,4 prosenttia. Vuotta aiemmin, helmikuussa 2015 aste oli 10,1 prosenttia. Työttömiä on nyt 20 000 vähemmän kun vuosi sitten. Vuoden 1981 elokuussa työttömiä työnhakijoita oli noin 97000, vuoden 2016 helmikuussa luku oli noin 248000.

Jos musiikista hieman. Mitä Suomi soittaa -listan ensimmäiselle sijalle yltäneiden levyjen listalta, vuoden 1981 elokuussa, löytyi Julio Iglesiaksen 14 suosituinta. Vuoden 1981 suurin hitti oli Barbra Streisandin Woman in Love. Itseäni miellytti erityisesti, se että sijalta 8 löytyi Mikko Alatalon Rikoo on riskillä ruma ja saman veijarin Mummoni ja moukarinheitto sijalta 42. Musiikkilistojen aarreaitta on Timo Pennasen huikea teos Sisältää hitin – Levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1972. Vuonna 1981 julkaistiin mm. seuraavat itselleni tärkeät levyt: Juice Leskinen & Slam: Ajan henki, Tuomari Nurmio: Lasten mehuhetki, ja Hassisen Kone: Rumat sävelet. Vuonna 2015 Suomen virallisen listan ykkösenä pojan syntymäviikolla oli Nightwishin Endless Forms Most Beautiful. Radiosoiton ykkönen samaisella viikolla oli Sannin 2080-luvulla, (jolloin karkeasti arvioiden artisti itse on lähempänä 90 ikävuotta). Mitkä vuonna 2015 julkaistut albumit nousevat kestäviksi, sitä on vielä liian aikaista sanoa. Tällaiset viikko otot tai hitin nostot eivät kovin laajasti kerro siitä mitä musiikkia Suomi minun ja pojan syntymävuonna kuunteli. Suuri muutos musiikin kuunteluun liittyen on tapahtunut julkaisuformaateissa. Vuonna 1981 musiikkia ostettiin lp-levyinä ja c-kasetteina. Lp-levyjen myynti on viime vuosina kasvanut valtavasti, mutta muuten musiikin ostaminen on huomattavasti vähentynyt. Sitä tosin kuunnellaan varmasti enemmän kuin reilut 30-vuotta sitten, mutta siitä ei makseta samalla tavalla. Oli se aikaa kun bändin logon sai sommitella c-kasetin kanteen ja kirjoitella, ajatelkaa, käsin, biisien nimet kansipaperille. Kukin päättäköön onko suunta ollut parempaan vai siihen toiseen. MP3.

Ensimmäinen Sony Walkman tuli myyntiin vuonna 1979, iPod 2001.


Elokuvissa keväällä 2015 kansa kävi katsomassa taiteellisesti äärimmäisen hiottua timanttia, jota en ole nähnyt, nimeltä Luokkakokous, joka oli myös vuoden 2015 katsotuin elokuva 505 376 katsojalla. Vuonna 1981 katsotuin elokuva Suomessa oli Indiana Jones ja kadonneen aarteen metsästäjät 510 790 katsojalla. Samaisen vuoden katsotuimpien listan sijalta 36 löytyy oma kestosuosikkini Saimaa-ilmiö, joka saavutti reilut 52 tuhatta katsojaa. Kerran kesässä tulee yleensä katsottua, kun nuoret klopit Alanko, Syrjän veljekset ynnä muut, mestari Juice ruorissa, seilaavat Saimaan aaltoja. Yksi suomalaisen (dokumentti) elokuvan suuria hetkiä on, kun Juice ja Safka esittävät kahdella akustisella kitaralla säestäen Juicen klassikon Luonas kai olla saan.

Kesäkuun alussa 1982 aloitti Suomen ensimmäinen, toistaiseksi ainoa ja luultavammin ainoaksi jäävä, (tosin tänä vuonna on tarkoitus avata 8 uutta asemaa ja kaupungin rajatkin paukkuu) metro liikennöimään ja elokuun alussa se avattiin virallisesti. Avauksen suoritti Manu, mutta jos aikataulussa oltaisiin pysytty, avauksen olisi suorittanut viisi vuotta aiemmin Kekkonen. Päätös metron rakentamisesta tehtiin niinkin lähellä liikennöinnin aloittamista, kuin vuonna 1955.

Maailmassa on/oli juuri nyt, klo 17.25 huhtikuun neljäs päivä 7 413 239 201 ihmistä. Seuraavaa linkkiä ei kannata liikaa tarkastella, voi mennä yöunet. Se on mielestäni joka tapauksessa melkoisen pysäyttävä. Esimerkiksi tilasto joka ilmaisee maailman julkiset sotilasmenot tänä päivänä. Tai nälkään menehtyneet ja sen rinnalla maailman ylipainoiset! http://www.worldometers.info/fi/ Vuoden 1980 alussa jengiä maankamaralla asusti noin 4 453 007 000. Meitä on siis noin 3 miljardia enemmän nyt, kun 35 vuotta sitten!!!

Moni asia maailmassa on muuttunut sitten 1980-luvun alun. Väestönkasvun kiihtymisen lisäksi, esimerkiksi, jos digitalisaation tuomaa muutosta voidaan verrata laajuudeltaan teolliseen vallankumoukseen, on muutos 80-luvun alusta tähän hetkeen valtava. Teolliseen vallankumoukseen vertaaminen kuitenkin ontuu, sillä se oli prosessina paljon hitaampi kuin nyt käsillä oleva muutos. Toisaalta meille itsestään selvät asiat kuten internet ja älypuhelin, eivät ole lähelläkään kaikkien yli seitsemän miljardin ihmisen ulottuvilla. Se mikä on meille itsestään selvää, on monille sadoille miljoonille ihmisille, kenties, näin me saatamme hairahtua ajattelemaan, haavekuva vain. Se, että miten asiat meillä täällä suomessa on ja mistä kaikesta me saamme täällä nauttia, kuten sanan ja mielipiteenvapaudesta, laadukkaasta koulutuksesta, (nykyinen hallitus tekee kaikkensa tämän asian muuttamiseen) vapaudesta liikkua (jokamiehen/naisen oikeudet), toimivasta demokratiasta (tämäkin voidaan kyseenalaistaa) ja monesta muusta meille tuntuvasta itsestäänselvyydestä, eivät tarkoita sitä, että niin olisi kaikkialla. Tämän jos minkä haluaisin pojilleni välittää. Älä pidä vallitsevia olosuhteita itsestäänselvyytenä. Siinä on sarkaa elämän mitan verran.

Vaikka uutisia lukiessa ja katsellessa, maailman ja joillekin myös Suomen tilanne, on kuluneen vuoden aikana ajoittain saattanut näyttäytyä lohduttomalta, on hyvä muistaa, että myös hyviä asioita tapahtuu koko ajan. Jos vuotta 1981 vertaa vuoteen 2015, niin esimerkiksi lapsikuolleisuus maailmalla on vähentynyt huomattavasti. Jos vuonna 1990 lähes 13 miljoonaa lasta kuoli alle viisivuotiaana, (luku oli taatusti suurempi vuonna 1981) oli se vuonna 2013 puolet vähemmän, noin kuusi miljoonaa. Nämä ovat käsittämättömän suuria lukuja, mutta suunta on silti parempaan. Yhä harvempi nykyhetken maailmassa on lukutaidoton, äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä on vuoteen 1990 verrattuna puolittunut ja naisten osuus kansallisissa parlamenteissa kasvanut. Tehtävää silti riittää, eikä maailma ole valmis. Toivon mukaan se on parempi paikka silloin, kun poika mahdollisesti kirjoittaa blogia omasta koti-isä ajastaan.

Oheisia sivuja tuli tätä kirjoittaessa katseltua.
http://www.tilastokeskus.fi/ (katsottu 1.4.16)
http://www.globalis.fi/ (katsottu 5.4.16)