Onko riittävästi, jos tiistaina
käy lapsen kanssa Särkänniemessä, keskiviikkona Leo`s leikkimaassa ja torstaina
Muumimuseossa? Onko kesäloma lapsiperheessä pelkkää suorittamista lasten
tyytyväisyyden ylläpitämisen ehdoilla? Saako tai voiko ylipäänsä siinä sivussa, nauttia itse? Tästä
lienee kirjoitettu tämän suven aikana suurissa medioissa ja aihetta puitu
keskustelupalstoilla sekä hiekkalaatikoiden reunoilla riittämiin. Lapsella
pitää olla lomalla tekemistä – kuuluu yksi väittämä. Lapsella saa olla myös
tylsää – kuuluu toinen. Tämän jälkimmäisen lausuman taakse voi tietenkin kätkeytyä
omaan saamattomuutensa.
Ei minulla ole mitään
valittamista. Pitkä (joidenkin mielestä kohtuuttoman) - loma ja mahdollisuus
tehdä myös omia/yhteisiä juttuja esimerkiksi isovanhempien auttaessa, kertovat
siitä, että lomani ei ole ollut suorittamista lasten ehdoilla ja vain heidän
mieltymysten perässä ravaamista. Päinvastoin joskus on tuntunut, että
olenko/olemmeko kehittäneet noille veljeksille riittävästi puuhaa? Onko
lapsilla ollut tylsä loma? Pienempi ei toki osaa vielä sillä tavalla sanoittaa
tuntemuksiaan, että ”iskä kuule, mulla on ollut sitten ihan paska loma”, mutta
toki hän omalla olemisellaan osaa kertoa kaikenlaista. Ounastelen kuitenkin
että nämä kertomiset, narinoineen, itkuineen ja seinille hyppimisineen kielivät
pikemminkin lomalla kadonneesta rytmistä, kuin tapahtumaköyhästä lomasta. Rytmistä joka on tuollaiselle
kaksivuotiaalle melkoisen tärkeää. Sitä se on kyllä myös vanhemmille ja isoveljelle. Seitsemänvuotiaalla
on sen sijaan ollut hetkiä, kun ”mulla ei oo mitään tekemistä”. Niin o. Tuntuu melkoisen
naurettavalta valitella tässä sitä, että pitkän loman aikana lapset turhautuvat ja
alkavat käyttäytymään huonosti. Toisin sanoen rytmin perään tunteenpurkauksillaan melskaten. Valita nyt siinä kymmenen viikon lomasta. Kurmoottaa tollasia pitäis.
Kesärytmiin ajautuessamme emme
liiemmin ole stressanneet, jos päiväunille meno on venähtänyt tai niiltä
herääminen on tapahtunut neljän jälkeen iltapäivällä. Ollaan sitten auteltu
lasta yöpuulle alun toista tuntia. Lapsi antaa isänsä lukea lampun kanssa
kirjaa nukuttamisen yhteydessä, joten mikäs siinä on pötkötellessä. Parasta
lomassa on ollut esimerkiksi se, että on itse huomannut nukahtaneensa lasta päiväunille nukuttaessaan ja
herätessään melkoisen kujalla kaikesta olemisesta havainnut lapsen tuhisevan viatonta
taaperon untaan kainalossa. Autereiset, rauhalliset päiväunet. Parasta just
nyt. Loman suorittaminen on itselläni kyllä melko lailla vain ja ainoastaan
oman pään sisäinen juttu. Pitäisi ja pitäisi. Nyt kun lapsi nukkuu uniaan, niin
pitäisi lukea nuo kolme kesken olevaa kirjaa. Pitäisi katsoa elokuva. Pitäisi
kirjoittaa kirja, tai edes yksi runo. Pitäisi ehkä siivota, mutta kun ei jaksa.
Ja sitten sitä roikkuu jossain atk-verkossa. Viime viikolla jouduin katsomaan ihan kalenterista, että mikäs
päivä tänään onkaan. Ehkä olen onnistunut. Etuoikeutettu paskiainen.
Pienenä television kesäisiä huvipuistomainoksia hohtavin silmin tuijottaessani, muistan vanhemmiltani kinunneeni päästä jos johonkin taikamaahan. Myös Visulahden mainoksen vahakapinetteineen muistan. Koskaan en sinne päässyt, paitsi nyt tänä kesänä 35-vuotiaana. Olisiko tuntunut 25 vuotta sitten toiselta? Sain sen sijaan lukemattomia mökkireissuja maalle. Niinä kesinä paistoi aina aurinko ja maailmassa ei ollut yhtään hyttystä. Kysyin eilen vanhemmalta pojalta, että onko hänellä ollut tarpeeksi tekemistä lomalla? Onko menty liikaa? Hän luetteli kesän tapahtumia ja totesi, "että on menty tai ehkä ei." Menemisessä ja kodin vaikutuskentästä sivussa olemisessa on se huono puoli, että tulee kavereita ikävä. Isä, äiti ja veli eivät riitä. Niin sen kai pitää ollakin.
Pitää mennä katsomaan tämä. Olemme kohderyhmää. |
Myös rahasta on puhuttu. Kenellä
on varaa viedä lapsiaan kaikkiin mahdollisiin huvipuistoihin ja
elämysparkkeihin? Tämä on tärkeä kysymys. Silloinko loma on onnistunut, kun
useita sisäänpääsyrannekkeita kerää bakteereita lapsen ranteessa? Rahasta, sen
vähyydestä tai määrästä en kehtaa sanoa muuta kuin sen, että olen valkoinen
heteromies maailman yhdessä vauraimmista maista ja kuulun globaalisti rikkaimman
viiden prosentin joukkoon. Minulla ei ole varaa viedä koko perhettäni Muumimaailmaan. Mikä naurettava lause. Ja samalla
uskon tietäväni, että miltä se tuntuu, kun ei ole oikeasti rahaa ja
mahdollisuutta viedä lapsiaan kaikkialle sinne minne itsekin vilpittömästi haluaisi.
Tiedänkö todella? Ehkä en.
En tiedä. Katselin tuossa yksi
päivä pyykkejä parvekkeelle kuivumaan laittaessani, kun Itä-Euroopan suunnasta
mitä luultavimmin kotoisin oleva mies käveli muovikasseineen kerrostalomme
jäteaitaukseen. Mies laittoi kassinsa maahan ja avasi sekajäteastian. Se oli
niitä oman etuoikeutetun aseman oivaltamisen kirkkaita hetkiä, kun mies alkoi
availemaan Alepan, kaikenlaista ihmislähtöistä kuonaa sisältäviä muovikasseja, samalla
kun minä ripustan puhtaita pyykkejä kuivumaan kaikki mittakaavat menettäneen
arvoisessa kerrostalokolmiossani. En todellakaan tiedä.
Palatakseni siihen millä tekstini
aloitin, viimeviikkoiseen Tampere-visiittiimme mahtui siis monenlaista
puuhaa. Perinteisen Särkänniemi-reissun ohessa, jota aina huomaan lapsenomaisesti odottavani,
kävimme vastikään ovensa avanneessa uudessa Muumimuseossa. Täytyy todeta, että on kyllä kerrassaan upea paikka! Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa. Ja kuten kaikki Toven tietävät ja muuminsa lukeneet osaavat arvata, löytyy museosta magiaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Yhtenä esimerkkinä taianomainen Taikurin hattu! Liekö tarkoitus ja ajankuvan alleviivaus, kun lyhyttä Toven esittely-videota nuorimman kanssa katsoessani iski filmistä silmään kohta jossa Tove piirsi muumipeikkoa Lasse Pöystin seurassa ja taiteilijan vasemmassa kädessä kärysi tupakka. Hyi kauheaa, lastenkirjailija tupakoi. Lastenkirjailija, kuvataiteilija, maalari, visionääri, turvallisen maailman meille kaikille, maailman pahuutta paeta - luonut ihminen. Yksi suurimmista. Tampere-talon vierestä löytyy myös kaunis Sorsapuisto. Joten perheellisille Muumimuseon sijainti on mitä loistavin. Puistosta löytyy kanoja, aidattu leikkialue ja futis/koriskenttä. Myös kahvio ja jäätelökioski näin kesäisin.
Pääsi iskä ja äiskäkin kahdestaan Tammerfesteille. Kiitos tästä kuuluu mummille! Kun kaikki rahat olimme törsänneet lasten kesäilon takaamiseksi erilaisiin elämyskohteisiin, valitsimme ilmaiskeikan keskustorilta, jossa perjantaina alkuillasta musisoi Samae Koskinen & Korvalääke. Aivan liian vähälle huomiolle on jäänyt tämä loistava, hyvää mieltä säteilevä ja kauniita pop-lauluja esittävä yhtye. Samae on miellyttävä hahmo, jonka säveltaiteeseen kehotan kaikkia kiireen vilkkaan tutustumaan.
Gautama Buddha oli monessa asiassa oikeilla jäljillä. Sellaisessakin ihanteellisessa seikassa kuin lapsiperheen kesäloman vietossa, keskitietä kulkeminen lienee paras vaihtoehto. Kukin määrittäköön tuon keskitiensä itse parhaansa mukaan. Täytyy kuitenkin varautua, että joskus tuon tien löytäminen vaatii useamman käynnin ojanpientareella, joskus jopa pohjalla. Meillä keskitie voisi tarkoittaa sitä, että lapset saavat arjesta ja normista poikkeavia kokemuksia. Ne eivät välttämättä vaadi aina massiivista rahan käyttöä. Lapset saavat myös tavan arkea, lähipuistoissa oleskelemisineen ja sisällä tylsistymisineen, kun aina ei vaan jaksa lähteä. Myös vanhemmat saavat tehdä haluamiaan juttuja, oli ne sitten hietsun kirpputorilla käymisiä tai keskustan divareissa ja levykaupoissa pyörimistä. Ihan olemista vaan, niin ettei kukaan ole koko ajan vaatimassa jotain. Oletko sinä löytänyt lomallasi harmonian, kesän voimaannuttavimmat hetket?