tiistai 28. marraskuuta 2017

Lukevan työläisen kysymyksiä - Monenlaisia lukuhaasteita.

Voisin lukea, lukea ja siihen päälle vielä hieman lukea. Mutta kun minun on pakko tehdä duunii. Tai oikeammin, minä saan tehdä töitä. Sitten kun töitä on tehty, sillä työt eivät tehdyksi tule, perhe vaatii huomiotani. Perhe vaatii muita töitä, tekoja ja läsnäoloa. Tai oikeammin, minä saan tehdä kodin töitä, saan olla, tekevänä ja läsnäolevana. Jatkuvan lukemisen yhdistäminen tähän vallitsevaan, siunattuun ja kiitolliseen elämäntilanteeseen on melkoinen haaste. Syksyllä aloittamani uusi työ ei ole jättänyt niin sanotusti joutoaikaa, jolloin voisin vaan lepuuttaa ja lukea. Blogin päivittäminen on jäänyt vähälle. Olen opetellut kuitenkin olemaan vaatimatta itseltäni liikaa. Tämä prosessi on kesken, eikä valmiiksi varmaankaan tule, mutta edetä tällä tiellä voi.

Kirjamessuhankintoja. Kuka näitä ehtii lukea?

Tampereen pääkirjasto Metson tarjontaa katsastamassa.
Tämän jatkuvan lukemisen haasteen voi yhdistää kuitenkin pienten lasten isänä mainiosti. Lasten kanssa lukeminen! Voiko olla parempaa? Isompi haluaa, että vuoro illoin joko äiti tai isä lukee ennen nukkumaanmenoa. Ja pienempi haluaa kanssa. Kesällä, taaperomme siirryttyä isoveljensä huoneeseen kerrossängyn alabuduaariin koisaamaan, on nukuttamisen yhteydessä luettu kirjoja. Kesän suosikkeihin kuului traktori/kaivuri/puimuri-genren kirjallisuus sekä Berndt Sundstenin Nuorten maatila -teos joka, jännä kyllä, sisälsi myös kuvia traktoreista. Mutta lähes yhtä kiinnostavia olivat eläinten runsas joukko, lehmät itseoikeutettuina liidereinä. Hellyyttävin ilmiö näissä nuoremman nukutusrituaaleissa on ollut se, että lapsi on alkanut kuljettaa vanhempien makuuhuoneen yöpöydältä isälle kirjan ja taskulampun sänkynsä luo. Lapsi tietää, että isä nukuttaessaan lukee aina kirjaa ja palvelee näin ilolla unensa vartijaa. Tuossa jokunen ilta takaperin nukutin molempia lapsia ja ennen varsinaista "nukuttamista" (mitä sekin on, istumista vieressä, unen tulon vahtimista) luimme kirjoja. Ensin pienemmälle muumikirjoja, sitten isommalle Timo Parvelaa. Kysyin isoveljen virkaa toimittavalta, josko hän haluaisi lukea veljelleen. Halusi ja siinä minä makoilin keskellä ja pitelin kirjaa, kun isompi luki vasemmalta puolelta oikealla puolella istuvalle pikkuveljelleen ja pikkuveli katseli vuoroin kirjaa, vuoroin veljeään, silmissään ihmetys ja ylpeys - tuo tärkeä tuossa lukee minulle.

Yksi kuluneen vuoden tärkeimmistä  ja pysäyttävimmistä
teoksista 2-vuotiaan lukulistalla. 
Ekaluokkalaiselle olemme lueskelleet nyt syksyllä muun muassa Aku Ankan -taskukirjoja. Omista taskarien lukemisajoista on vierähtänyt tovi ja voi olla että aika vääristää tulkintaa, mutta mielestäni nämä lähimenneisyyden Aku Ankan taskukirjat, joihin olen tutustunut, ovat kyllä melkoista kuraa. Päätimme pari viikkoa sitten yks tuumaan, että niitä emme toistaiseksi enää lue. Liekö ratkaisu vahingollinen. On tuo 7-vuotias toki löytänyt muutakin luettavaa iltahetkiin. Lapsi lukee meille lukuläksynsä usein aina iltaisin ja sen jälkeen vaihdamme osia ja lapsi siirtyy kuuntelijaksi. Näistä rituaaleista nautin. Kesän vaihduttua syksyksi saapui kaksi ja puolivuotiaamme Muumilaaksoon. Tästä aiheesta lisää myöhemmin. Nyt totean vain, että illan lukuhetket täyttää suvereenisti valkoiset otukset tovereineen.

Lukuhaasteita on monenlaisia. Yksi jota seuraan, mutta yritän olla stressaamatta mukana, on Helmet-lukuhaaste 2017. Vilkuilen satunnaisesti lukuhaasteen facebook-ryhmässä lukijoiden postaamia kirjavinkkejä ja jo valmiiksi saatujen haasteiden luettuja kirjoja. Ihmettelen, että miten jengi joutaa lukea muutamassa kuukaudessa 50 teosta, joukossa useita sivumäärältään mittavia teoksia? Sitten muistan, että ai niin, en tiedä näiden lukijoiden elosta ja maailmasta mitään. Ehkä heillä ei ole kotona kaksi ja puolivuotiasta. Tai vaikka olisikin, niin mitä kuule sitten? Tässä elämäntilanteessa 50 kirjan lukeminen vuoden aikana tuntuu mahdottomalta suoritukselta ja olen päissäni ajatellut, että jos noin 30 kirjaa saisin luetuksi loppuun, niin oikein hyvä. Minulla on sellainen hyvä tai paha tapa, miten vain, että jätän kirjoja matkan varrella kesken. Se ei aina johdu siitä, etteikö kirja maistuisi. Usein se johtuu siitä, että joku toinen kirja maistuu paremmalta, viekoittelee enemmän.

Listaan tähän nyt kymmenkunta tämän vuodenkierron aikana lukemaani ja parhaiten kolissutta teosta. Kaikki nämä kirjat saa uppoamaan vuoden 2017 lukuhaasteeseen, monet useaan kohtaan.

Sirpa Kähkönen: Tankkien kesä (2016)
Juha Kauppinen & Sampsa Oinaala: Talvivaaran vangit (2016)
Jari Tervo: Matriakka (2016)
Orvokki Autio: Viistotaival (1980)
Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut (2013)
Veikko Huovinen: Siintävät vuoret (1959)
Petri Tamminen: Suomen historia (2017)
Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä (suom. 2017)
Timo Kalevi Forss: Gösta Sundqvist - Leevi and the Leavingsin dynamo (2017)
Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista (2016)
Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä (Osa 1) Swannin tie: Combray. (1913/1968)

Tällä hetkellä viimeistelen Juha Hurmeen Niemeä (2017), jolle on kaunokirjallisuuden Finlandia- palkintoa huomenna tyrkyllä. Kirja on hyvä, vaan en oikein tiedä sitten, kun puhutaan tämän tekeleen kohdalla romaanista, että noinkohan ihan perinteisen romaanin määritelmä sille sopii. Tai siis, eihän se sovi. Maailman ja eritoten Suomen niemen kulttuurihistoriasta on kyse ja taitavaa kieltä ja mielenkiintoista kerrontaa kirja sisältää pakahduttavuuteen asti. Lukenut mies tämä Juha. Kirjamessuilla juttelin Hurmetta haastattelua kärkkyneen toimittajan kanssa (kirjailija ei koskaan ilmestynyt haastatteluun), joka kertoi Hurmeen olevan hieman maanista sorttia. Mies ihmetteli, että missä vaiheessa Juha on ehtinyt lukea kaikki teokset, jotka Niemeä varten on täytynyt sisäistää, kun kaverilla tuntuu olevan melkoisen monta rautaa tulessa. Niin, muun muassa sitä tulee pohtineeksi Niemeä lukiessa ja paljon muuta. Jos kirjailijaa jostain voi kritisoida niin ajoittaisesta historiallisen empatian puutteesta. Kovin helppo on 2010-luvulta osoitella sormella niemen asukin jumaluskoiselle tallaajalle, jolle modernisaation ihmeet ja etuoikeudet olivat kaukana käsityskyvyn tuolla puolen. Hurme muistaa toki korostaa, kuinka ansioituneita ja fiksuja monet ulkomaailman asukit ovat olleet, samaan aikaan kuin meillä täällä on peljätty jumalan vihan ruoskan apokalyptisia sivalluksia. No löytyy Hurmeelta kunnioitusta ja kiitosta toki monille niemen muinaisille asukeille. Kenties kuitenkin olisin valmis antamaan kirjallisuuden Finlandian Liimatan Tommille, jonka Autarktiksen aloitin äskettäin. Liimatan ansiot ovat kirjallisuuden(kin) saralla jo tähän mennessä melkoiset. Vaan ei tuo Hurmekaan huono vaihtoehto ole. Kaikkinensa toivoisin Niemen kuluvan usean lukijan hyppysissä jo sen sisältämän kulttuurihistoriallisen tiedon kannalta. Olen Hurmeen Niemeä hyödyntänyt syksyllä opetuksessa jo pariin otteeseen. En tohdi epäillä, etteikö muutkin kuuden "parhaan" joukossa olevat olisi palkinnon ansainneet. Huomenna nähdään minkä Rehn valitsee.

Tämänkö?
Lukemisen haasteen tämän vuoden ehdoton helpotus ja vallankumouksellinen innovaatio on ollut BookBeat! Huikea sovellus. Vaikka luen ja haluan niin jatkossakin tehdä, mieluummin kovista kansista, niin työmatkalla äänikirjojen kuunteleminen on parasta just nyt. Sain synttärilahjaksi alkusyksystä tämän mainion sovelluksen jatkuvana tilauksena ja työmatkoilla olen "lukenut" jo useamman teoksen. Syksyn pimeyttä valaisemaan olen kuunnellut muun muassa Huovis Veikkoa, jonka Lyhyitä erikoisia tai vaikkapa Hamstereita suosittelen kaikille ilomielin. 

Lukeminen on tärkeydessään verrattavissa hengittämiseen. Vähän olisi, jos ei olisi lukutaitoa ja kirjoja - sanataidetta. Jos ei nyt ihan yhtä tärkeää kuin hengittäminen, niin ei paljosta jää. Elämä ilman taitoa lukea, elämä ilman kirjoja, olisi varjoelämää. Pohjattoman köyhää se olisi. Aina en tietenkään ole ollut tätä mieltä. Olin jo lukioikäinen kun lukeminen alkoi enemmän kiinnostaa. Luin fantasiaa mieluummin kuin ruotsin kokeisiin. Pakenin todellisuutta. Vasta reilusti yli parikymppisenä huomasin addiktoituneeni. Kirjat olivat ja ovat yhä parasta huumetta. Tärkeimmistä lukuhaasteistani on se, että saisin tämän viestin siirtymään lapsilleni.


                                                                                                                 "Minne menivät muurarit
                                                                                                                   sinä iltana kun
                                                                                                                   Kiinan muuri valmistui?"
                                                                         
                                                                                                                                 Bertolt Brecht