"En jaksa nukkua, mulla on kuuma ja mä haluun jätskiä - NYT"

"Oli heinäkuun loppupuoli ja Muumilaaksossa oli hirveän kuuma.
Eivät edes kärpäset jaksaneet surista. Puut näyttivät väsyneiltä ja
tomuisilta, joki kuivui ja juoksi kapeana ja ruskeana läpi nuokkuvien niittyjen.
...Aurinko hellitti päivästä toiseen kukkuloiden välissä olevaan laaksoon.
Kaikki pikku mönkijät ryömivät viileihin maanalaisiin käytäviinsä,
linnut olivat vaiti. Mutta Muumipeikon ystävät olivat kuumuudesta
hermostuneina ja kulkivat ympäri riidellen keskenään.
- Äiti, sanoi muumipeikko, keksi meille jotakin tekemistä!
Me vain riitelemme, ja on niin kuuma!"
     
                        Tove Jansson: Taikurin hattu (1956)                                                                 


Säästä en ajatellut kirjoittaa. Ja kuitenkin kirjoitan. Vähäsen ainakin. Ylipäänsä jotain ajattelin ylöskirjata tästä omituisesta kesästä, kesästä joka muistetaan pakahduttavasta kuumuudesta, kahden vainoharhaisen narsistin Helsinki vierailusta ja niin - ehkä haluankin kysyä, että mistä tämän kesän muistavat lapseni?

Kenties on turhan optimistista ajatella, että kolmivuotiaalle jää vielä pysyviä muistijälkiä. Mutta jos jää, niin minkälaisia? Muistaako vierailun Imatralle, kylpylään Saimaan rannalla? Muistaako pitkäkarvaisten lehmien pistävän lapsen tarjoamat ruisleivän palat makeisiin suihinsa? Muistaako kun isoveli laitoi koivunoksista kasatun kimpun saunan kiukaalle hänen itse heittäessä vettä päälle? Muistaako automatkat, kun isoveljen kanssa laulettiin takapenkillä "nukanukanuu nääs päivää" (Jumankauta juu nääs päivää)? Juu älä kysy.

Muistaako, että oli kuuma. Että äiti ja isä kantoivat patjat parvekkeen oven eteen ja nukkuivat öitä siinä? Muistaako pyöräretket Kumpulan maauimalaan ja isoveljen kasvun sellaiseen rohkeuteen, että hyppiminen kolmosesta ei pelottanut lainkaan? Muistaako istumisen kantorinkassa Nuuksion kansallispuistossa paahteisena heinäkuun päivänä? Muistaako, että joka päivä ei tarvinnutkaan nukkua päiväunia? Ja useina päivänä syötiin viiden kerran sijasta vain kolmesti? Mitä muistaa? Vai muistaako, että iskä oli hermostunut ja tiuski syyttä suotta? Että sai jätskiä melkein joka päivä. Ja että äiti toi aarteita kirpputorilta? Muistaako, että joskus aamuisin kesti liian kauan lähteä ulos? Ja mitä siitä seurasi? Vai muistaako kahden lehtopöllön, jotka veljensä kanssa nimesi Kikkeliksi ja Vikkeliksi, istuvan lähes koko kesän iskän ja äidin makuuhuoneen ikkunasta näkyvän koivun oksalla?

Hirveen vaikea syödä sotkematta. Onko lapsesi onnistunut?
Se lienee silti murheistamme pienimpiä?

Niin, mitä muistaa? Arvailuksi jää. Isän muistojahan nämä tietenkin ovat. Ilmeistä on, että jos jotain muistaa sitten myöhemmin, niin valoa ja hyvää mieltä sitä tahtoisi lapsensa muistavan. Että aina oli kesä ja aurinko paistoi...

Lapsen isä haluaisi muistaa suurimman osan edellä mainituista. Kesästä 2018 jää myös mieleen päivä, jona nuorimman sänky vietiin vanhempien vuoteen vierestä vinttiin. Kuinka haikealta se tuntui. Ja kun esikoinen nukkui riippumatossa useita öitä ja kysyi "isi, miksi mä en saa hypätä jo vitosesta?" Kun tuleva tokaluokkalainen lähti kavereiden kanssa ulos muina lapsina ja oli retkillään tuntikaupalla. Vierailun ystävän siirtolapuutarhamökille ja ilon joka lapsista säteili heidän poimiessaan vadelmia suut muikeina. Kun kolmivuotias oli äitinsä kanssa Kumpulan maauimalan suihkuhuoneessa lauleskellut "munasillaan, munasillaan, kohta kaikki on munasillaan...". Kesän jona näki ensimmäistä kertaa Oulujärven, Kainuun meren.

Ja kuinka mykistävä se oli.

Melko tavalla on tullut päiviteltyä tätä maailmanlopun edellä ratsastavaa helleputkea. Koskaan ei ole hyvä. Mutta kiitos ei tällaista jatkossa. Pää ei toimi. Yöt, joiden pitäisi olla unta varten, kuluvat piehtaroiden ja aamulla heräät kuin selkääsi saaneena. Viileisiin vesiin on ollut pysyvä kaipuu jo viikko tolkulla. Ja ne sinilevälautat. Koskaan ei ole hyvä. Kadun tätä varmasti kun sanon, tervetuloa syksyn viileys.

Viikin lehmät olivat kesän toistuva ilon aihe.

Vaan ehtineekö taivallus syksyä kohden pitkälle viipottaa, kun tulee jo ikävä. Ikävä, kun hyvä jos bokserit tarvitsi päällensä laittaa. Vaikka ulos lähdöt ovat kestäneetkin, niin se ei ole johtunut vaatevuorien päälle siirtämisestä. Marraskuussa tätä mittaushistorian kuuminta heinäkuuta varmaankin muistelee kaiholla, mutta kuvaavaa taitaa kuitenkin olla se, että maailman ylikulutuspäivää vietettiin 1.8, hullun heinäkuun taittuessa elokuuksi. Kolme vuotta sitten, vuonna 2015 maailman ylikulutuspäivä oli 13.8. Yli kymmenen päivää on ihmiskunta pistänyt parastaan kolmen vuoden aikana. Hyvä minä! Otettaisiinko jatkossa hitaammin? HS:n toimittajan Tommi Niemisen ajatuksiin on helppo yhtyä: Minkä suhteen olemme unissakävelijöitä juuri nyt, kesällä 2018?

Lapsi ei näistä tiedä, enkä halua siirtää huoliani heille. Helppoa se ei ole. Apua ilmastoahdistukseen voi löytää esimerkiksi täältä http://ilmastovanhemmat.fi/

Miltäköhän näytti kun Saimaan vesimassat murtautuivat Salpausselän läpi?