Ystävien seurassa (jossain päin kesäistä Suomea)

Suomen kesä - sen lukuisat pikkupitäjät, kylät ja kaupunkikeskittymät. Sen järvet, sen luonto ja tiet jotka vievät. Ystävät. Tärkeät, unirytmin sekoittavat, mutta hengen ylevyyttä sanoissa ja keskusteluissaan antavat. Tuntemattomat ihmiset ja paikat, uudet kohtaamiset. Hetket joiden tärkeyden ja ainutlaatuisuuden huomaa heti siinä. Näitä muistelen, näitä tulemme muistelemaan. Tiistain ja keskiviikon välisen yön taksimatka Mikkelin keskustasta Visulahden leirintäalueelle. Patikkaretki tien nro 4323 varresta Astuvansalmen kalliomaalauksille, Astuvan ukon luo. Savonlinnan tori ja taivaallisiksi paistetut muikut. 

Läksimme juhannuksen jälkeisenä maanantaina kauan odotetulle roadtripille. Ajelin aamusella Tampereen mummolasta Hämeenlinnaan poimimaan jokaisella 2010-luvun suomireissullamme mukana olleen toveri Pekan matkaan. Hämeenlinnasta jatkoimme kohti Hikiää ja roadtrippien ensikertalaisen kotia, jonka tilavampaan autoon vaihtaisimme. Ystävä siellä puuhaili vielä trampoliinia kokoon jälkikasvulleen, kun saavuimme Hausjärven kuningaskuntaan. Auto vaihtoon ja kohti Mäntsälää, viimeistä reissusoturia Tuomaata noutamaan, joka ystävällisesti oli laittanut kahvipöydän koreaksi matkalaisten lähtöä juhlistamaan. 

Residenssimme Visulahdessa!

Kohteeksemme valikoitui tämänkertaisella reissulla Etelä-Savo ja matkan kaksi ensimmäistä yötä vietettiin siellä missä vanha mainoslaulu väitti olevan kaikki, eli Mikkelin Visulahdessa. Veli Pekka oli varannut meille kaksi yötä neljän hengen tuvasta kaikilla herkuilla. Molempina iltoina lämpesi lomalaisille myös sauna Saimaan rannalla. Olemme tehneet tämän ennenkin. Lähteneet juhannuksen jälkeen reisuun toteamaan, että leirintäalueilla on jussinjälkeisessä Suomessa aivan hävytön meno. Tämä tarkoitti tässä tapauksessa sitä, että meidän lisäksemme Visulahden leirintäalueella oli ehkä kahdeksan ihmistä. Ja niistäkin kolme oli siellä töissä. Saimme siis puuhastella rauhassa. Ja se oli oikein hyvä niin. Keittelimme sinolitrangialla verkkaiseen tahtiin sumppia, soittelimme kitaraa nuotiopaikalla, joimme muutaman neuvoa-antavan, saunoimme ja nautimme ystävien seurasta.

Ja juttelimme. Vai olisiko se tapaillut jopa keskustelun sävyjä. Yksi mieleenpainuvimmista juttutuokioistamme käsitteli rakkauden kieltä. Keskusteluun kuljetti erään toverin hyvin tarpeellinen kysymys: miten itse kunkin parisuhde jaksaa? Kaikki reissaajat elävät aviossa. Puoliso on kulkenut jokaisen rinnalla pitkään. Ruuhkaisia vuosia, töitä ja lapsia. Ystävien seura verrattuna menneisiin vuosiin on välillä huutanut poissaolollaan. Joskus nähtiin lähes joka päivä, nykyisin, jos oikein huonosti käy, kaksi kertaa vuodessa. Nämä ovat kuulkaa tärkeitä reissuja. 

Puhutko samaa rakkauden kieltä puolisosi kanssa? Etkö? Mitä pitäisi tehdä? Mitä rakkauden kieltä puhut? Oletko tottunut osoittamaan rakkauttasi teoilla? Vai kenties sanoin? Kaipaatko kosketusta? Kosketatko? Annatko lahjoja vai vaalitko yhteistä laadukasta aikaa? Kun kielet eivät kohtaa, siitäkö johtuvat ne parisuhteiden riidat? Ja kääntäen, kun ne sitten onnellisesti toisensa löytävät, onko se sitä rakkautta, silloinko se säteilee ja tulee näkyväksi? Pienempiäkin kysymyksiä voi esittää.

Vastapainoksi edellä kerrotulle kuuntelimme Antti Holman Radio Sodomaa autossa matkaa taittaessamme. Heittäydyimme reissulla lapsiksi taas, eikä se paljoa vaatinut. Se on myös yksi näiden matkojen tärkeä anti. Holman radiokanavaparodiaa suositellen kaikille mielensäpahoittajille.

Vahva suositus!

Toisena reissupäivänä lähdimme Visulahdesta päiväretkelle noin tunnin ajomatkan päähän Ristiinan Yövedelle. Reilun parin kilometrin patikkamatka Astuvansalmen kalliomaalauksille on vaivansa väärti. Henkilökohtaisesti käynti katsomassa näitä muinaisia kalliomaalauksia oli itselleni yksi jamboreemme kohokohtia, ellei jopa läpimurto. Siitä lähtien, kun yli kymmenen vuotta sitten luin Astuvansalmen maalauksista uskontotieteen tenttikirjasta Pyhän merkkejä kivessä, on aatoksissani ollut käydä ihmettelemässä tätä kallioseinään maalattua suurta eeppistä kertomusta. Tunnin kävely suuntaansa kauniin Yöveden maisemissa (kaunista on varsinkin reitin loppuvaiheessa) oli hieno kokemus. Ei haitannut, että välillä taivaalta tipautteli vettä, välillä oli kuuma ja välillä taas paleli. Se mitä paikan päällä näimme, ei visuaalisesti tajuntaa kenties kaikilta reissuveljiltä räjäyttänyt, mutta se haparoiva ajatus jonka saatoimme tavoittaa siitä, että täällä, mahdollisesti jopa yli 5000 vuotta sitten on kivikauden ihminen, muinaisen pyyntikulttuurin edustaja, halunnut jättää itsestään jonkin jäljen, oli pysäyttävä. Tällä muinaisella uhripaikalla oli aistittavissa pyhyyden ilmapiiri.

Löydätkö hirven, löydätkö ihmishahmon - samaanin?

Joku on ollut täällä meitä aiemmin. Mitä merkkejä viiden tuhannen vuoden päästä on meistä jäljellä? Mikä on meidän pyhä paikka? Löytyykö sellaista enää?

Näetkö ihmisen käden jäljen? Missä on hän nyt?

Astuvansalmelta ajelimme viisi ihmistä lisää vastaanottaneeseen, 90-luvun alkuun pysähtyneeseen Visulahteen. Sitä ennen poikkesimme Ristiinan ravintola Martassa lounaspizzalla. Paikan pizza pyyhki lattiaa monen suomalaisen pizzerian tarjonnalla, joissa olen asioinut. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka. Ennen illan saunaa otimme päiväunet, jonka jälkeen päätimme selvittää välimme minigolfissa. On muuten mukavaa puuhaa. Tarvitseeko mainita, että voitin. Illan suussa naapuri mökkiin saapui tutun näköisiä matkaajia. Olimme törmänneet tähän kolmihenkiseen perheeseen Astuvansalmella aiemmin päivällä. Nyt he majoittuivat viereiseen mökkiin. Kaikki 38 muuta mökkiä olivat tyhjillään. Kettuiltiinko respassa meille?

Minigolfin voittoa piti juhlia. Soitimme pirssin Mikkelin yöhön. Pirssikuski naureskeli kun kysyimme menomestaa. Oli tiistai ehtoo. Ei edes kesäisessä Mikkelissä ole silloin bakkanaaleja käynnissä. Tai sitten kuski valehteli meille. Löysimme kuppilan aivan torin kupeesta ja istuimme alas. Niin kovia juhlijoita olimme, että pelasimme pari tuntia Trivial Pursuitia, kunnes lähdimme punaiseen mökkiimme yöpuulle. Paluumatkan taksikuski osoittautui huikeaksi tapaukseksi, joka ei antanut Visulahdelle kovinkaan hyvää arvosanaa. Kun kyselimme vahakabinetista, kuski tokaisi "**ttu sieltä tunnista ketään"! 

Olimme jättäneet reissun kolmannen yön kortteeripaikan tarkoituksella etukäteen varaamatta. Jotain seikkailuhenkeä sentään. Otimme suunnaksemme tällaisen tavanomaisesta poikkeavan kesäkaupungin kuin Savonlinna. Poikkesimme vielä Visulahdesta lähtiessämme Mikkelin torilla kuvaamassa Mannerheimin saappaat. Savonlinnaa lähestyessä totesimme melko ykstuumaan, että muikkuja pitäisi päästä nyt syömään. Savonlinnan torin Kalastajan kojun muikut veivät kielet ja sydämet mennessään. Oli melkoisen autuaallinen ruokailukokemus. Tätä elämystä sulatellessamme mietittiin, että mihinkäs sitä yöksi? Jotain vähän parempaa? Ei leirintäalueelle. Autossa torin kupeesta lähtiessä katselimme ympärillemme, kun toveri Teemu hoksasi eessäpäin Spahotel Casinon. Olisiko siinä jotain sarkaa?

Kova suoritus saa olla,
että näistä pistää paremmaksi.

Olihan siinä. 34 € per naama saimme yön neljän hengen soluasunnosta (hotellin välittömästä läheisyydestä) keittiöineen, kylpyhuoneineen, sekä oikeuden käydä kylpemässä & saunomassa hotellin spa-osastolla. Myös aamupala (2/5) kuului hintaan. Toki aika oli ajanut Spahotel Casinon ohi jo muutama vuosikymmen sitten, mutta kyllä meille kelpasi. Soluasunnossa (joka toi mieleen minun ja Teemun viidentoista vuoden takaisen kaksion Vuosaaressa) iltasella korttia lätkiessämme, oli jo aistittavissa ilmanalassa melkoista reissuväsymystä. Mukava olisi palata kotiin perheen luo. Vaan lystiä meillä oli. Naurua, hyvää tuulta ja muistojen kapsäkkiin iso kasa ainesta tulevina vuosina palata. Vaikka kesäisessä Suomessa olisi saanut olla enemmänkin väkeä liikkeellä, oli ne nuo jätkät kenen kanssa halusin aikaani viettää. Kiitos reissutovereille, ensi kesällä mennään taas!

Jokaisella itseään kunnioittavalla
reissuporukalla pitää olla maskotti!

Koti-isä tuulettumassa.

Aloitetaan kliseellä. Se on koko lailla niin, että jos välillä ei pääse kodin ja perhearjen ympyröistä toisaalle, ystävien kanssa tai ihan vaan itsekseen, omaa sisäistä avaruuttaan tuulettamaan, niin sitä ei ihminen jaksa. Tai ainakaan tämä ihminen, minä itse. Ja kun tämän nyt esiin ja auki kirjoitin, niin johan syyllisyyden reipas ja ihanan viheliäinen kaakki istahti olalle ja epämieluisa tunne valtasi miehen mielen. Mutta nyt en kirjoita siitä, joka alituisena vanhemmuuden matkakumppani kulkee, vaan siitä, kuinka tärkeää on välillä hengähtää, vapautua, ottaa etäisyyttä, vain heti kohta huomatakseen, kuinka ikävä sitä jo onkaan, vaimoa, perhettä, lapsia – perhearkea.

Lähdimme matkaan torstaina heinäkuun puolivälin paikkeilla, minä, J-P ja Simo. Tarkoituksena oli tarkastaa Länsi-Suomea, puhua maan ja taivaan asiat halki ja nauttia, ystävien seurasta, Suomen suvesta ja kesäiltojen vauhdilla ohitse lipuvista hetkistä. Kolme yötä reissussa, kolme eri yöpymiskohdetta ja kilometrejä rapiat 1300. Alkeellisia ja ei niin alkeellisia mökkejä, kesäisiä leirintäalueita, merenrantakaupunkeja ja huumoria, jota vain minä, J-P ja Simo ymmärrämme, ehkä muutama muu. Tarpeeseen tuli ja luulen, että matkatoverini tämän myös allekirjoittavat. Meillä on sitten hieno maa! Yhä kolmenviiden kieppeillä tulee vastaan paikkoja, kaupunkeja ja kohteita, joissa ei ole käynyt, joista mitään ei ole kuullut ja jotka hurmaavat, ihmetyttävät, sysäävät sanat puhujan suusta pois mitättöminä ulos vapauttaa.

Keski-ikääntyvät toverit reissun alussa.

Ensimmäisen matkapäivän reitille osui sellaisia näkemisenarvoisia kohteita kuin Wanha Rauma, joka nauttii ja täysin ansaitusti, Unescon maailmanperintökohde statuksesta, legendaarinen Yyteri, jonne meidät johdatteli autostereoihin soimaan lätkäisty Timo Jämsen & Strangers yhtyeen Yyterin twist ja Merikarvia Camping, jossa vietimme matkan ensimmäisen yön. Merikarvialla kortteeriksemme oli J-P varannut oikein kelvollisen mökin, jossa ylellisyyksinä oli pieni keittiö ja oma vessa. Yön vuokra oli 60€, (samoissa hinnoissa oli myös kahden seuraavan yön kortteerit) jota voi pitää huokeana. J-P oli varannut meille myös illaksi puulämmitteisen saunan, jonka löylyistä oli mukava käydä tekemässä merikaste vilpoiseen Pohjanlahteen. Yhtenä miellyttävänä hetkenä mieleeni on piirtynyt heräilevän leirintäalueen tunnelma ja lyhyt keskustelu naapurimökin, meidän vanhemman sällin ikäisen pojan kanssa, kun kävelin mökiltämme huoltorakennukseen suihkuun.

Toiselle matkapäivälle oli varattu hieman pidempi siivu autossa istumista. Useampaan kertaan totesimme matkan aikana, kuinka mainio paikka auto on, siinä paikallaan istumisen tilassa, syväluotaaville keskusteluille ihan kaikesta. Reissun aikana keskustelumme sivusi muun muassa seuraavia aiheita: Soldiers of Odinin reppanat kannattajat ja 30-luvun Suomalaisen fasismin kaiut tässä ajassa. Maahanmuutto ja suhtautuminen turvapaikanhakijoihin pääkaupunkiseudun ”kuplan” ulkopuolella. Vierauden/toiseuden kohtaamisen pelko, haaste ja tarpeellisuus suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon lisääntymisen kannalta. Putinin Venäjän toimet kuluneen kahden ja puolen vuoden aikana. Kestävä kehitys, ilmastonmuutos ja ihmisten kykenevyys/kyvyttömyys luopua saavutetuista eduista ja näiden saavutettujen etujen kyseenalaistaminen kysymyksellä, mitä sinä olet tehnyt sen eteen, että olet syntynyt suomalaiseksi? Myös seuraavista aiheista turistiin ja arvoitukseksi jätän mikä aiheista aiheutti eniten keskustelua. Jälkikasvu. Terrorismi. Ystävät. Amishit. Vaimot.

Ensimmäisen reissupäivän jälkeistä aamua väritti veli-Simon kertomat uutiset Nizzasta. Toisen reissuaamun uutiset kuultiin Hiekkasärkkien, majoituksen hintaan kuuluvassa, aamusaunassa. Hyvän rusketuksen kupeilleen taiteillut iäkkäämpi herrasmies kertoi lauteille istahtaessaan uutisia Turkin vallankaappausyrityksestä. Pohdittiin poikien kanssa, että mikäköhän uutinen odottaa kolmatta aamua? Kolmannen maailmanpalon syttyminen? Nämä uutiset luonnollisesti kulkeutuivat myös autokeskusteluihimme. Maailmaa tuli kyllä rupateltua tolalleen reissun aikana melko tavalla. Ehkä se asettuikin parempaan asentoon muutaman tuuman tai sitten ei.

Trangiaruokailun auvoa.

Toisen päivän ajon Merikarviasta Kalajoelle keskeytti trangiaruokailu Vaasan tyhjyyttään huokailevassa Hietasaaressa. Tämän jälkeen kävimme juomassa kahvit sekä syömässä jäätelöt Vaasan torilla. Lokit katsastimme myös. Kesäiset torit ovat kyllä mukavia paikkoja. Vaasan tori jäi kuitenkin tunnelmaltaan esimerkiksi Kuopion torista valovuosien päähän.

Reissun toinen yö vietettiin suomen suurimmalla leirintäalueella, Kalajoki Campingissa. Melkoinen mesta! Tätä voi suositella kyllä ihan kaikille. Huuli pyöreänä tuijottelimme paikkoja. Oli vesipuistoa, karting rataa, kylpylää, seikkailupuistoa, surf centteriä ja ne särkät! Suomen suvi näytti Kalajoella kosteampaa olomuotoaan ja paikka näyttäytyi vaatimattomampana kuin mitä se olisi ollut kelien osuessa niin sanotusti kohilleen.

Kolmanteen ajopäivään oli harkiten suunniteltu vain lyhyt rupeama autossa istumista. Reissun viimeistä iltaa vietimme Pietarsaaren kupeessa, Larsmon kylässä (suom. Luoto), jonne Kalajoelta oli vain noin satakunta kilometriä. Kokkolassa kävimme päivällä hörppäämässä kahvit ja iltapäivästä saavuimmekin jo leirintäalue Strandcampingiin. Hieman oli reissuväsymystä ilmassa. Saimme itsestämme kuitenkin vielä sen verran irti, että lähdimme tarkastamaan Pietarsaarta, tuota kansallisrunoilija Runebergin synnyinkaupunkia. Vanhempani asuivat Pietarsaaressa 1970-luvun alussa ja halusin näyttää matkatovereilleni hieman paikkoja, etenkin vanhaa puutalokaupunginosaa Skataa, jossa edesmennyt isoäitini Lilja aikoinaan asui.

Illalliseksi ostettiin leirintäalueen yhteydessä olleesta kalasavustamosta savustettua siikaa, joka oli lähialueen kalastajien toimittamaa saalista. Saaristolaisleivän päällä se maistui melko ylevältä. Iltasella saunottiin puusaunassa veden äärellä ja pistettiin reissua pakettiin. Kaiken kaikkiaan lysti ja tarpeeseen tullut matka ystävien seurassa. Jos ei nyt fyysisesti levänneenä, niin henkisesti sitäkin enemmän, palasimme seuraavana päivänä perheidemme pariin. Kiitos kanssamatkaajille, kiitos vapaalle, kauniille kotimaalle ja kiitos mahdollisuudelle tällaista tehdä. Näitä on mukava muistella syksyn vyöryessä kaikissa elementeissään koti-isän arkeen ja tajuntaan.