Isä lapselleen joulunalus viikolla: "Mennäänkö sitten mummin ja papan luona joulusaunaan?" Lapsi: "Juu, mennään vaan ja voidaanko sitten avata joulupukki?"
Neljännen vuotensa viimeistä kolmannesta elävä lapsi on joulusta tohkeissaan. Viime vuonna opeteltiin, ihmeteltiin ja haettiin vielä ymmärrystä ja isoveli auttoi innostuksen herättämisessä, mutta nyt ollaan upottu jo syvälle joulumaailman tarinallisiin ja valitettavasti myös kaupallisiin syövereihin. Se minkälainen tuo maailma on, siihen voivat vanhemmat vaikuttaa - niin hyvässä kuin pahassa. Ilkeänä isänä piilotin lasten joululahjakatalogit visusti, kun ne postiluukusta alkoivat putoilemaan. Rupesin puhumaan lapselle tontuista suurin piirtein samoihin aikoihin kuin joulusuklaat ilmestyivät kauppoihin. Eli syyskuussa. Olen ottanut kasvatusmetodeihini melko kritiikittömästi nämä kansanperinteen pienet punanuttuiset hahmot. Onko se sitten tuon perinteen eteenpäin viemistä vaiko vain väsyneen isän helppo keino saada lapsi pesemään kätensä? Puuroa napaan. Leluja laatikkoon. Kakka pönttöön? Kenties kumpaakin. Joulu on lapsuuteen paluuta. Mennyttä meissä.
Kyselin koulussa viimeisellä viikolla oppilaiden jouluperinteistä. Syömistä, saunomista ja sukulaisia. Lahjojen avaamista, haudoilla käymistä ja mummolaan menoa. "Ihan vaan ollaan himassa". "Ai mitä mä teen jouluna, no pelaan tietenkin". "Emmä haluu kertoo". Mietin onko kysymykseni huono, ahdistava. Mietin, että perinteinä on sellaista, mitä ei jouluun haluaisi liittää, eikä niitä ainakaan ääneen luokassa muistella. Lauloin muutamille 7.-luokan ryhmille joululauluja. Soitin kitaraa ja katselin ihmetteleviä ilmeitä. Mitä toi tekee? Tapanani on ollut laulaa Juicen Sika. Ei varmaan se suosituin laulu. Mutta aiheen äärellä. Toki myös Tonttujen jouluyö ja Porsaita äidin oomme kaikki on ollut soitossa. Jotkut oppilaat ovat rohjenneet myös laulaa mukana, mikä on ollut ihan mieltä ylentävää. Kyselin myös joululahjatoiveita. Arvaatko mitä toivoivat? Itse toivon tällaisen uutisen: Olemme S-ryhmässä tehneet sellaisen päätöksen, ettei yksikään Prisma ole joulunpyhinä, eikä muuten jatkossakaan auki 24/7. Klo 8-21 välisenä aikana ehtii ihan hyvin kauppaan. Kuluttaminen on arvelluttavaa.
 |
| En tosin tähän muistoon halua palata. Yhtään ei ollut epämiellyttävää jouluna 1983. Kengät on kyllä hienot. |
Kolmivuotiaamme aloitti syksyllä muskarin. Kaveri on viihtynyt ja ensimmäinen keikka oli muskarin joulukonsertti. Lapsen ryhmä esitti kolme biisiä sympaattista kakofoniaa. Konsertti kesti puoli tuntia ja oli mitassaan oikein hyvä. Yksi lauluista oli "Joulu tulla jollottaa". Sitä on lapsi toistellut keikkansa jälkitunnelmissa muutamaan otteeseen. "Joulu tulla jollottaa, kahvipannu kantapäässä". Lapsi versioi laulun sanoja omikseen ja isänkin tekisi mieli "Joulu tulla jollottaa, nysäpiippu kainalossa".
Vaan niin on raskas syksy taittunut talveksi ja ulkona näyttää ihan joululta. Viime vuonna tähän aikaan ajattelin, että lukiovuoden jälkeen syksy yläkoulussa olisi varmasti helpompi, kevyempi - voi kuinka leppoisa se olisikaan. Kappas kun olinkin väärässä. Viimeksi kun opetin syksyllä yläkoulussa, oli vuosi 2015. Sen jälkeen on ollut hoitovapaa-vuosi ja lukiovuosi. Maailma on mennyt eteenpäin ja ajan henki on toinen. Syksy oli kenties levottomin yläkoulun opettaja vuosistani. Zeitgeist on kärsimätön, levoton ja armottomalta se myös tuntuu. Älylliset laitteet laittavat älymme, päämme koetukselle. Psyyke kuormittuu ja heiveröisimmillä se horjahtaa. Näitä merkkejä saa valitettavasti yläkoulussa yhä enenevissä määrin seurata.
"- Onko jo kevät? Muumipeikko mutisi.
- Kevät? sanoi hemuli kärttyisästi. Joulu nyt on,
etkö käsitä, joulu. Enkä minä ole hankkinut mitään,
enkä järjestänyt mitään, ja sitten ne lähettivät minut
kesken kaiken kaivamaan teitä esille. Kintaani ovat
luultavasti hukassa. Ja kaikki juoksevat ympäri kuin
hullut, eikä mikään ole valmista...
Sitten Hemuli tallusteli takaisin portaita ylös ja
meni ulos kattoluukusta.
- Äiti, herää, Muumipeikko sanoi pelästyneenä.
On kuulemma tapahtunut jotain kamalaa. Sanovat
sitä jouluksi.
- Mitä tarkoitat? kysyi äiti ja pisti nenänsä näkyviin.
- En oikein tiedä, sanoi Muumipeikko. Mutta mitään
ei ole järjestetty ja jotain on hukassa ja kaikki
juoksevat kuin hullut..."
Oheinen Tove Janssonin kertomus päättyy hyvin. Nyyti sukulaisineen saa ensimmäisen oman joulun, ruokineen ja lahjoineen. Tämä Kuusi niminen kertomus löytyy Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia - teoksesta (1962). Luin sitä eilen illalla kuopuksellemme ennen nukkumaanmenoa.
Kevättä en ole huomannut odottavani, mutta joululomaa kylläkin. Olo ja ajatukset ovat vähän kuin Hemulilla. On tullut juostua kuin hullu. Lähes koko syksyn. Ehkä nyt on aika pysähtyä.
Pysähdy sinäkin. Rauhaisaa joulua.
 |
| 80-luvun alussa joulupukit olivat sentään vielä uskottavia. |
"- Onko jo kevät? Muumipeikko mutisi.
- Kevät? sanoi hemuli kärttyisästi. Joulu nyt on,
etkö käsitä, joulu. Enkä minä ole hankkinut mitään,
enkä järjestänyt mitään, ja sitten ne lähettivät minut
kesken kaiken kaivamaan teitä esille. Kintaani ovat
luultavasti hukassa. Ja kaikki juoksevat ympäri kuin
hullut, eikä mikään ole valmista...
Sitten Hemuli tallusteli takaisin portaita ylös ja
meni ulos kattoluukusta.
- Äiti, herää, Muumipeikko sanoi pelästyneenä.
On kuulemma tapahtunut jotain kamalaa. Sanovat
sitä jouluksi.
- Mitä tarkoitat? kysyi äiti ja pisti nenänsä näkyviin.
- En oikein tiedä, sanoi Muumipeikko. Mutta mitään
ei ole järjestetty ja jotain on hukassa ja kaikki
juoksevat kuin hullut..."
Oheinen Tove Janssonin kertomus päättyy hyvin. Nyyti sukulaisineen saa ensimmäisen oman joulun, ruokineen ja lahjoineen. Tämä Kuusi niminen kertomus löytyy Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia - teoksesta (1962). Luin sitä eilen illalla kuopuksellemme ennen nukkumaanmenoa.
Kevättä en ole huomannut odottavani, mutta joululomaa kylläkin. Olo ja ajatukset ovat vähän kuin Hemulilla. On tullut juostua kuin hullu. Lähes koko syksyn. Ehkä nyt on aika pysähtyä.
Pysähdy sinäkin. Rauhaisaa joulua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti