tiistai 1. toukokuuta 2018

"Isiltä tuli kakka huomenna" - ynnä muuta kolmivuotiaan suusta kuultua.

Tämän vuoden ensimmäisen kolmanneksen aikana lapsemme kielelliset kyvyt ovat ottaneet merkittäviä harppauksia. Lauseet pitenevät, muuttuvat merkityksellisiksi, kasvavat sanojaansa suuremmiksi, jos kohta ovat ajoittain hyvin merkillisiä. Sällin kanssa voi kuitenkin keskustella. Hän ymmärtää ja ottaa vaikutteita. Eilen leikin keskeltä kuului määrätietoinen "ei jumalauta". Jokin legopalikka ei löytänyt oikeaa asentoa suhteessa lajitoveriinsa. Minä en kiroile, joten ei lapsi ainakaan minulta sitä ole oppinut.

Lapsi kysyy missi? Hän ei puhu sovinistisesta ja aikaansa eläneestä missi-instituutiosta. "Missi kettu asuu metsässä?" Isi vastaa, että ketut eivät osaa rakentaa tällaisia kotimme kaltaisia kerrostaloja ja että metsä on niiden koti. "Missi?" Koska siellä on mukava olla. Meidän urbanisoituneiden nykyihmisten pitäisi laajemmassa mittakaavassa ymmärtää tämä. Mukava vaikka nykyhallitus tekee kaikkensa sen valjastamiseksi taloudelliseen hyötykäyttöön. "Missi?" Tätä isi miettii melko taajaan. "Missi isi miettii" Siksi, että sinun ei vielä tarvitsisi. "Missi?" No sissi.

Eläimet kiinnostavat lasta, mutta myös pelottavat. Vaikka lapsen kotona asuu iäkäs Vappu-neiti, saattaa liian lähelle ulkona haistelemaan kurottava pienempi koira pelottaa lasta. Myös orava on hämmentävä, pelottava otus, silti loputtoman kiinnostava. Lapsen yksi lempilauluista on "makeasti oravainen".

Vappu ihmettelee, että ei edes hänen nimipäivänsä kunniaksi
viitsitä viedä häntä parturiin.
Torstaisin otamme osamme keskiluokkaisesta elämäntavasta ja astelemme viikoittaiselle saunavuorollemme. Se, että sauna lämpenee yli 80 asteeseen ja me emme ole siellä, tuntui pahalta talven pakkasilla, kun ulkona oli noin sata astetta kylmempää. Siksi on yritetty käydä. Tällä vääjäämättömällä logiikalla kuluu tietenkin vähemmän energiaa ja maailma pelastuu. Etuoikeutettuun elämäämme kuuluu myös mahdollisuus ostaa niin sanottua saunajuomaa. Nuorin hakee totutusti itselleensä (t)ripin, isoveli käy valitsemassa kylmäkomerosta 0,33:n limun. Kolmivuotias kertoo kovaan ääneen äidillensä, että isille otetaan sitten kaljaa. Kaljaa isille.

Lapsi on myös saapunut siihen ikään, jossa vessahuumori, kaikenlaisine paukutteluineen ja pieruineen naurattaa ja luo hyvää mieltä. "Isiltä tuli kakka huomenna" -totesi kaveri tuossa muutama päivä sitten potalla istuskellessaan. Aikamuodot ovat hivenen hakusessa, mutta kielihän on näin ollen rikkaampaa, eikä joutavanpäiväisiin kaavoihin kangistunutta. Sanat virtaavat vapaana vuoksena, pysähtyen välillä kieliopillisiin karikkopaikkoihin, kunnes taas ottavat uomansa, kolmivuotiaan vapauden.

Vappupäivänä käytiin taas Pikkujätissä korviin katsomassa ja tervehtimässä
akvaariossa asuvaa Gautama Buddhaa.
"Ei jestas sentään, ei jumankekku!" Näitä kaveri on alkanut nyt hokemaan verrattain tiuhaan. Myös ei hyvänen aika ja hirran mihala (herran jumala), kuuluvat repertuaariin. Mistä lie tämä elon päivittely on tähän malliin periytynyt? Kun viimeksi kävelimme rappuja alas taloyhtiömme saunaosastolle, tippui pojan leluämpäristä (sisältönä trippi, kylpyankka, muki ja joukko ryhmähau-figuureja) jokin esine, nostatti se kohtuullisen voimakkaan "ei saakelin" -kaikuvan rappukäytävän seiniä kiertämään.

En ole osannut itseäni liikaa moittia näistä lapsen sanavalinnoista. Äitinsä kanssa eräällä Alepan reissulla olisi saattanut naama punertua, kun poika oli kassajonossa kovaan ääneen kertonut kuinka "mun kikkeli on huonosti". Selvä. Syy tälle toteamukselle oli ilmeinen. Kaverille oli jäänyt jostain syystä vaippa, jota lapsi käyttää enää yöunilla (kuiva lapsi, mikä ilo!) ja se oli aiheuttanut hankalaa tunnetta, joten tämä oli pitänyt kertoa ääneen.

Sanotko sinä aina miltä sinusta tuntuu? Miten asiat koet, mitä mieltä niistä olet? Minä en sano. Halu ylläpitää jännitteet ja harmituksen kissat, esimerkiksi työ-yhteisössä, pois pöydiltä, on suurempi kuin halu kertoa aina oikeasti mitä on mieltä. Siksi ilolla seuraan tätä ajoittain punastelua aiheuttavaa sanailua kolme vuotta juuri täyttäneen lapsemme suusta. Viattomuuden aika jatkuu toisella, kun isoveljen tunnemaailmassa realismi puskee voimalla hammaskeiju-uskon ja huolettoman avoimuuden ja maailmalle aukinaisena olon päälle. Se lienee kai vääjäämätöntä. Vaikka ei se hyvältä aina tunnu. Varjele lasta pahalta maailmalta. Mahdoton tehtävä.

Ei kommentteja: