sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Maaseudun rauhaa - Pojat Pohjanmaalla (Pt. 4)

"Metsä on vielä pellon reumaattinen valtias, 
                              ja pelto hallitsee ihmistä,
joka on pantu laihan lehmän komendantiksi 
                            se märehtii viluista heinää -
maaseudun rauha on täyteen jäätynyt jyvälaari 
kun vaskikellot kumisevat
                           keskipäivää Helkama-radiossa 
piirongin päällä: tyhjä laari on rauhattomuutta 
                           ja jäykkähäntäisiä rottia
kurkistelemassa piirongin alta. 
Täällä ei tuntilasissa ole hiekkaa
                            vaan sementtiä, 
aika on sama mutta minulla on eri silmät katsoa,
                           kuka vanhaisäntä tänään 
puuttuu postinjaolta".

Arto Melleri: Maaseudun rauhaa -kokoelmasta Schlaageriseppele 1978.

Merkittävä osa mielenkiintoani Etelä-Pohjanmaan Lappajärven kunnan itäiseen kylään, nimeltään Itäkylä, on paikannettavissa sukuni (isän puolelta) historiaan ja oman lapsuuteni alati aurinkoisiin kesiin mökillä, mutta myös erääseen edesmenneeseen runoilijaan, Arto Melleriin. Melleri vietti lapsuuttaan ja nuoruuttaan parin kilometrin päässä kesämökiltämme, isäni lapsuudenkodista. Melleri kiinnosti aikanaan sen verran paljon, että rustasin uskontotieteen pro graduni runoilijan tuotannosta. Yhä mökille tullessani, yksi piintynyt tapani on lukea pihasaunassa, sen pienestä ikkunasta siivilöityvässä kesäillan valon kajossa Mellerin runoja. Runoilija palasi tuotannossaan toistuvasti tänne, kotiseudulleen ja kirjoittaa, että "en koskaan päässyt täältä niin kauas kuin luulin". (Kokoelmasta Viiden aistin todistus, runossa Kun palaan oudoilta seuduilta, 1990.)

Omia vanhempiani, suuren muuton viimeisimmissä aalloissa 70-luvun alussa etelään surffaneita katsellessa, huomaan hyvin, kuinka Etelä-Pohjanmaa jättää jälkensä. Enkä minä ole heidän jälkikasvunaan poikkeus. Kyllä minä tänne ikävöin vuoden mittaan ja odotan, että kesällä sitten taas, pakkaan tavarat ja lähden. Vanhempieni suhde kotiseutuunsa on kiinteä, paljon kiinteämpi kuin minun. Ja vaikkei tämä kotiseutuani olekaan, osa minusta (välillä tuntuu, että aika iso sellainen) on lähtöisin näiltä lakeuksien alavilta mailta.

Kun pari viikkoa sitten ajelin meidän Westie-vanhuksen kanssa Lappajärven Itäkylään, oli edellisestä Pohjanmaa-reissusta vierähtänyt lähes vuosi. Kaipaus oli jo melkoinen. Hektisen vuoden jälkeen maaseudun rauha tuli tarpeeseen. Kontrasti saattaa silti olla ajoittain jopa liian suuri. Kun kuuntelee aikansa vain lintujen ilmaista metsäkonserttoa alkaa kaipaamaan muitakin ääniä. Näitä ääniä lähdin hakemaan neljän päivän erakkoelon jälkeen Seinäjoen asemalta, jonne lapset äitinsä kanssa junalla saapuivat. Melleri kirjoittaa Etelä-Pohjanmaan jättiläisestä seuraavaa:

"Seisoin sohjossa Seinäjoen asemalla,
ratapihalla jolla oli autiota ja kylmää
                  kuin Jumala Pohjanmaalla
                          olisi tyrinyt
                                  koko luomistyönsä."              

                                                                       Jäähyväiset -kokoelmasta Schlaageriseppele 1978.

Esikoinen tuntee jo Itäkylän ja mökin monen vuoden kokemuksella. Kuopus saattaa viettää nyt ensimmäistä kesää täällä, josta voi jäädä muistijälkiä. Tietenkin on normaalia, että lähes kahden kuukauden sateeton kausi päättyi juuri, kun juhannusviikko koitti. En kuitenkaan rohkene liiaksi pahastua sateista, joita lienee moni kaivannut ja luonto ennen kaikkea.

Ja tämäkin kaveri tykkää...


Ja varsinkin hänen omistajansa. Kävimme juhannusaattona läheisellä ylämaankarjatilalla ostamassa, emme sarvipäiden lihaa, vaan Lappajärven kuhaa ja pistäydyimme samalla morjenstamassa ja vanhaa leipää tarjoamassa noille mainioille takkutukille. Siinä juteltiin omistajan kanssa niitä ja varsinkin näitä ja selvisi muun muassa se, että kyseinen lauma (noin 100 yksilöä) syö ihan jonkun verran. Isäntä sanoi, että sitten voi nukkua talviyönsä rauhassa, jos talvea varten on varastossa 1000 heinäpaalia. Ja kun yksi paali painaa, jos oikein ymmärsin, noin 700-1000 kg, on heinän kesän aika ihan suotavaa kasvaa. Emme lähteneet kyselemään, että minkähänlainen ilmastovaikutus tämän kokoisella tilalla on? Mitä, jos se peltoala, mikä tarvitaan näiden sarvipäiden ruokkimiseen, valjastettaisiinkin suoraan ihmisten ravinnolle? Niinhän se näin valjastetaankin sanoisi joku ja sitä voi miettiä. Ristiriitaiseksi tämän kaiken tekee se, että kovin mielelläni katselen kesäisin lehmiä peltomaisemassa. Jotenkin sitä ajattelee, että sinne ne kuuluu. Ja yhä hiljenevällä maaseudulla näitä sympaattisia otuksia näkee aina vaan harvemmin, eikä se valitettavasti kerro siitä, etteikö niiden tarjoamia asioita ihmiset enää hyödyntäisi - söisi ja joisi. Lapsen ilo menee tässäkin asiassa usein kaiken yläpuolelle. Kolmivuotias nauttii nähdessään lehmiä laitumella ja "rakkoreita", joita kylänraitilla tulee vastaan ihan mukavasti. Ja nämä sarvipäät saavat olla ulkona ympäri vuoden ja vasikat erotetaan äideistään vasta useiden kuukausien jälkeen. Nuo pienet lehmäyksilöt tallustelevat pelloilla äitiensä kanssa ja nappaavat välillä tissin suuhun.


Nuoremmalla on ollut vaikeuksia lausua ylämaankarja, joten
nämä sympaattiset otukset ovat hänelle "ylämiehenkarvoja".
Eläimiä täällä on ilo seurata ja havainnoida, paitsi niitä viheliäisiä sääskiä. Ensimmäisen mökkiviikon, ennen sateita, nämä perkeleet luurasivat jossain haavikossa odottaen, että ihmisasukit luulevat, että ei niitä tänä kesänä niin ole. Paskat. Hyttysinvaasio koitti sateiden jälkeen ja kolmivuotiaamme naama sen on jälleen ylös kirjannut. Kun tätä kirjoitan, satun katselemaan ulos valoisaan kesäiltaan ja näen varpuspöllön liitelevän mökin ikkunasta avautuvan pellon yllä aavemaisesti. Juoksen pihalle kameran kanssa, vaan tuo taika on jo ehtinyt kadota. Aiemmin samaisena päivänä hiirihaukka teki vaikuttavia kaariaan samaisten peltojen yllä, varikset kintereillään. Eräänä aamuyönä vessaan könytessäni kurjet huusivat kesäaamun usvaisella pellolla. Kun tuuli on suotuisa leijuu mökkimme pihapiiriin muutaman kilometrin päästä navetan miellyttävä aromi. Sen mukana leijuu lapsuus. Kun tuuli taas on kettumainen, lemahtaa pihalla kettutarha. Jarkko Laine on toinen runoilija, jota kesäisin mökillä usein luen ja sitä löytyy huussilukemistosta. Laineen vuonna 1974 ilmestynyttä Nauta lentää -kokoelmaa sopii lainata tähän:



Sovittiin lasten kanssa, että tänä kesänä tehdään mökiltä yksi reissu, joko Ähtäriin (antamaan hiljainen hyväksyntä Kiinan Panda-politiikalle) tai sitten Alahärmän PowerParkkiin. A voitti Ä:n ja lähdimme isovanhempien kanssa ihmettelemään peltojen seasta nousevaa huvivaltiota. Melkoinen paikka ja kovin on maantieteellisen sijaintinsa näköinen ja oloinen. Oli inkkareita ja länkkäreitä, isoa ja komiaa. Kertakäyttömukeja ruokaravintolassa, jossa ei tarjota kasvisruokaa. Eipä silti, lapset viihtyivät ja miksei myös aikuiset.

Koska on meidän vuoro?

Minäkin laittaisin tällaisen taulun
ravintolani seinälle.

Kun tuli aika lähteä huvivaltiosta pois.
Yksi asia, monien muiden joukossa, mökillä aina jaksaa hämmentää. Pimeä ei täällä tähän vuoden aikaan tule ei sitten millään. Ihan sama mihin kellon aikaan astut ovesta ulos, tulet avanneesi oven päivän valkeuteen. Oli kello 23.06 tai 03.27 niin valo on ja pysyy. Ja valo on jollain tavalla toista, kuin etelässä. Kesäpäivä seisoi viikko takaperin ja nyt, niin ikävä kun tätä onkin todeta, mennään kesästä päin pois. Vaan koulujen alkuun on vielä ainakin se viitisen viikkoa, joten ei hätää.

Mukava oli olla taasen pohojanmaalla ja kerrostaloasukkeina viettää ovesta ulos ja saappaat jalkaan mökkielämää. Lapset nauttivat silmin nähden elostaan ja olostaan maalla. Puuhailivat mökin rauhoittavassa pihapiirissä, pellon laidalla, metsän reunassa kaikenlaista futiksen ja pesiksen, majaleikkien ja saunanlämmittämisen väliltä. Yhtenä kohokohtana mieleen jäi poikien tekemä pajupillin teko reissu isoisänsä kanssa. Maaseudun rauha on minulle jotain muuta, kuin vuosi vuodelta enemmän hiljenevä maaseutu. Paitsi että se on rauhoittumista hektisen työvuoden jälkeen, on se myös tärkeä muistutus kaupunkilaiselle toisenlaisesta elämänmuodosta. Tuo elämänmuoto on kenties kovin kaukana omastani, mutta silti ja ehkä juuri siksi tarpeellinen ja terävä neula Herttoniemeläiseen kuplaan.

"Taivaalla nähdään tulipallo,
                                 kohiseva, metsän eläimet
kuopivat maata, silmäterät laajenneina
aistivat hävityksen tulon,
ja Kirkkaus

Noin miljoona vuotta myöhemmin
                         kappaleiksi räjähtänyt kivi
kootaan koristeeksi krouvin seinälle,
varjonpuoleiselle
Katselen sitä viileän lasin yli, mietin
                                   että todella kovat ajat
taitavat olla ohi,
ja tämä on pettävä tunne"

                                                         Meteori -kokoelmasta Ilmalaiva Italia, 1980.


Lakeuksilla on myös korkeuseroja. Ohessa Lappajärvi Lakeaharjun laelta - Meteorijärvi.




Ei kommentteja: