maanantai 27. kesäkuuta 2016

Pojat Pohjanmaalla - Part 2

Niin jäi lakeus ja meteoriittijärvi taa ja parisen viikkoa reipasta mökkielämää, jättäen muistoksi muun muassa alun toistatuhatta hyttysen eli sääsken pistoa nuorimmaisen naamassa. Pojan pärstävärkki on kuin kohtuuttoman teini-iän aknen riivaama. Surkeaa on ollut katsoa, kun pieni ihminen yrittää kätösillään hätyyttää noita viheliäisiä perkeleitä. Ilman hyttysiä mökkieloa viettäisi mielellään pidempään. Harvoin minulla noihin vinkuviin epäolentoihin on näin pahasti hermot menneet, kun tällä mökkireissulla. Muuten oli kyllä mukavaa. 


Ei tule sinua niin ikävä.

Mökkimme sijaitsee Lappajärven kunnassa, mutta Vimpeliin on lyhyempi matka. Molemmissa pitäjissä tulee käytyä kaupoissa ja kahveella. Vimpelistä löytyy Nelimarkan kahvila ja Lappajärveltä esimerkiksi kahvila Kiltti musta kissa. Paikka on kokemisen arvoinen jo siksi, että siellä oikeasti kahvilan sohvalla, pötköttelee kiltti musta kissa. Kahvilan vieressä seisoo rakennus, jonka seinään on kirjailtu "Tule Jeesus pian". Tätä jo pienenä aina Lappajärvellä käydessäni tuijottelin ja kummastelin ja jos en nyt ihan väärin muista, kuului teksti aiemmin tiedonannon tapaisena toteamuksena, että "Jeesus tulee pian". Eilispäivän varmuus on vaihtunut tämän päivän pyynnöksi.

Jää nähtäväksi tuleeko.
Saarikenttä sijaitsee kauniilla paikalla!

Kun Vimpeliin ajelee mökiltä sellaiset kymmenisen minuuttia, on ilmiselvää, että pesäpallo-otteluita, tuossa pyhässä pesispitäjässä pitää mennä katsomaan. Legendaarinen Saarikenttä sijaitsee Vimpelin keskustassa, pyöreän kirkon välittömässä läheisyydessä. Meidän mökkeilyajalle osui kaksi Vimpelin kotipeliä ja mehän vanhemman pojan kanssa käytiin katsomassa molemmat. Ensimmäisessä pelissä kaatui kopla, eli Kouvolan pallonlyöjät melko suvereenisti jaksoin 2-0 (11-1 ja 16-2). Pallo ajautui useamman kerran Saarikenttää kiertävään Savonjokeen. Vaikka pesäpallosta ei mitään ymmärtäisikään, on pesäpallo-ottelu Saarikentällä näkemisen arvoinen tapahtuma. Se on kiinnostava jo antropologisena ja sosiologisena tapahtumana. Miten Vimpelin fanit käyttäytyvät, kannustavat omiaan ja kuumottavat vastustajiaan? Valtava möykkä saattelee viimeiseen lyöntiinsä valmistautuvaa vastustajajoukkueen pelaajaa ja annas olla minkälainen huuto seuraa, jos kaveri tässä lyönnissään epäonnistuu. Melkoinen meteli seurasi myös siitä, kun ottelun selostaja kertoi muiden pelien tilanteita ja selvisi, että Sotkamon Jymy, Vimpelin Vedon pahin vastustaja, en käytä sanaa vihollinen, ja käytin kuitenkin, oli hävinnyt pelinsä Kempeleelle, täksi kaudeksi Superpesikseen nousseelle joukkueelle!

Pesispyhättö.
Toiseen näkemäämme peliin vastustajaksi saapui juurikin tuo Sotkamon Jymy. Edellisen Kouvola pelin hurlumhei oli tipotiessään ja Vedon pelaajien ote nihkeä, kuten niin usein Jymyä vastaan. Peli oli kyllä tasainen, mutta monet Vedon pelaajat sulivat tärkeissä tilanteissa ja homma hyytyi kasaan. Jymy voitti jaksoin 2-1, tosin vasta kotiutuslyöntikilpailussa, joka on mutkia suoristaen vähän sama, jos futispeli menee pilkuille. Huudon sisältö pelissä Jymyä vastaan, oli Kouvola peliin verrattuna paljon ilkeämpää. Huutajien joukon voi jakaa karkeasti kahtia. On niitä, jotka huutavat kuuluvasti ja usein aina hauskan piikikkäällä tavalla sivaltaen. Nämä huutajat ovat itsevarmoja ja sanoissaan kekseliäitä. Sitten on ne jotka hieman ujosti aloittavat, mutta saavat näiltä suvereeneilta huutajilta rohkeutta ja yltyvät huudoissaan korottamaan lopulta volyymiä. He jäävät kuitenkin sisällöllisesti huudoissaan suvereeneja huutajia pahasti jälkeen, kenties naurahtavat omille huudoilleen, vilkuilevat ympärilleen, tukea etsien. Yritin pojalle parhaani mukaan kertoa, miksi tuo ja tuokin setä noin huutaa, kun poika tuijotti ympärilleen huutojen viestejä tulkiten. Pesäpallon säännöistä kaveri tietää jo melko paljon, mutta paljon riittää vielä opittavaa. Siinä saa itsekin kaivella muististaan pesäpallon sääntökirjaa, kun poika kysyy hankalia. Pohdintaa aiheutti muun muassa Vimpelin pelinjohtajan saama keltainen kortti, kun eihän se edes pelaa?

Veto vs. Jymy.
Kouvola pelissä väkeä oli paikalla muistaakseni noin puolisentoista tuhatta, Jymyn vierailu kiinnosti noin 2400 silmäparia. Tämä on merkillepantavaa siksi, että pitäjässä on asukkaita reilut kolmisentuhatta. Parhaimmillaan Saarikentällä peliä on seurannut yli 5000 henkeä. Näiden lukujen valossa lienee ilmeistä, että Vimpeli elää ja hengittää pesäpallon tahtiin. Kun on ottelupäivä, kuten esimerkiksi tuo Sotkamon Jymyä vastaan ollut, täyttyy Vimpelin keskusta, Saarikentän ja kirkon laitamat autoista, joita on parkkeerattu mielikuvituksellisesti miten kuten minne sattuu. Hämmästyttävän nopeasti raitti myös hiljenee, kun peli päättyy. Kävimme pojan kanssa pelien jälkeen kaupassa ja kun sieltä lähdimme, oli kylä hiljainen kuin huopatossutehdas, ikään kuin siellä mitään peliä olisi koskaan ollutkaan. Pojalle otteluiden näkeminen oli eleistä ja ilmeistä päätellen mielekästä. Pelien nostattamassa innokkuudessa on jokunen pesispeli pelattu mökin kuvitteellisella ”Saarikentällä”, itse luotujen mökkisääntöjen mukaan. Myös futista on pelattu ja katsottu. Pojan suosikiksi on noussut Islanti, jonka hän veikkasi yhteisessä EM-futis vedossamme sijoittumaan neljän parhaan joukkoon. Se olisikin jotain.


Pieni mies, iso maila.
Kaikkinensa tällainen mökkielämä on, hankaluuksistaan huolimatta, oikein antoisaa. Muutamat sadepäivät parin viikon aikana, eivät ehtineet kohtuuttomasti lannistaa ja aurinkokin on joutanut meitä helliä. Suurempia siivekkäitä olemme saaneet ihastella, jos niitä pienempiä kohtaan kehittää samanaikaisesti infernaalisen vihan. Västäräkin poikaset olivat lähtöpäivään mennessä ehtineet kasvaa jo niin, että välillä jokunen poikasista pullahti ulos pesästä. Harmaasieppo jatkoi vielä hautomistaan ja käki kukkui juhannuksen tienoilla jo verraten tiuhaan. Laskimme vanhimman pojan kanssa reilusti yli kymmenen lintua, jotka mökin pihapiirissä saimme nähdä tai kuulla. Niistä jokapäiväisiksi tuttavuuksiksi kotipuolessa ei voi sanoa, esimerkiksi lehtokurppaa, kuovia tai kurkea. Kuusi elon alkutaipaleelle väsähtänyttä lintulasta poika saatteli äitinsä kanssa maanpoveen. 

Mökillä kuunnellaan vain mielenkiintoisia c-kasetteja!
Ilo oli kyllä kaikkinensa katsella näitä meidän sällejä erilaisissa mökkipuuhissa. Sitä naurun ja hyvän tuulen määrää, esimerkiksi kun he touhusivat saunan suihkutilan lattialle pystytetyssä "uima-altaassa". Nuorimmalle vesi on loputon kiinnostuksen kohde ja läträäminen juttu numero yksi. Hellyyttävä ilmestys on poika, jonka naaman on tatuoinut hyttysten pataljoona, mutta joka silti nauraa sydämestään asti, kun isoveli hänen kanssaan veden äärellä puljaa.


Riippukeinu kuuluu kesään.
Rasaa huussin seinässä.

Hei hei Pohjanmaa!



Ei kommentteja: