maanantai 17. huhtikuuta 2017

Isän kirje 2-vuotiaalle.

Joko se meni? Minne se meni? Sehän oli eilen, eilen sinä täytit vuoden ja toissa päivänä, tai niin kuin isoveljesi sanoo, ylieilen sinä synnyit. Yksi vuosi on yksi päivä ja toinen vuosi kiirehtii maaliin, jos mahdollista, vielä nopeammin. Sinä olet tarjonnut minulle, rakas lapsi, paljon hetkiä, joiden en olisi tahtonut päättyvän. Rehellisyyden nimissä on kirjoitettava, että olet tarjonnut myös niitä toisenlaisia tuokioita. Tuokioita, kun on pitänyt purra hammasta, ehkä kieltäkin ja huokailla, että mennäänkö jo eteenpäin. Ajan myötä nuokin hetket tuntuvat arvokkailta, tärkeiltä, elämän tarpeellisilta askeleilta.


Miten sinä osaatkin jo noin paljon kaikkea? Ja miten määrätietoisesti kerrot, kun asiat ovat pielessä. Pielessä sinun maailmassasi. Isänä haluaisin pitää ongelmat aina sinun maailmasi mittakaavassa. Kun veli vie kaukosäätimen kädestäsi. Tai mailan. Kun katson sinua, saa se unohtamaan surulliset uutiskuvat, pahuuden maailman, maailman josta haluan sinua ja veljeäsi varjella. Teen kaikkeni, mutta tiedän viattomuuden kerran katoavan. Kuten ajan, nämä tunnit, päivät ja vuodet. Kun katson sinua, nautin siitä kuinka olet läsnä. Läsnä juuri siinä hetkessä, iloineen suruineen. Et märehdi menneitä, etkä vello tulevien taakkojen painon alaisuutta. Minä yritän ottaa oppia sinulta, oppia hetkessä elämistä, kosketuksen tärkeyttä. Oppia sinun kautta itsestäni. "Lapset tekee aikuisii", sanoo eräs sanataiteilija. Allekirjoitan sen täysin. Kasvatat isääsi, vaikka minun tehtäväni olisi sinua kasvattaa. Toivon mukaan niin teenkin ja sinulla on hyvä olla, turvallista, halauksien täyteistä. Ja että psyykkinen ihosi tulee vahvaksi, herkkyyttä silti kadottamatta.

Äidin ja Bitta-tädin rakentama junakakku!
Sen tiedän, että sinä opit veljeltäsi. Katselet häntä, teet perässä. Sinun idolisi on veljesi, jonka touhuille ajoittain äidyt kikattamaan. Sitä on riemullista seurata. Seuraavassa hetkessä kerrot huutamalla kohdanneesi vääryyttä. Et alistu isomman komentelulle ja kun fyysiset voimasi eivät riitä saatat väläyttää naskalihampaita. Isiäsikin joskus puret, mutta viimeisimpänä korjaavana eleenä on oppiluetteloosi ilmaantunut pussailu. Annat pusun poskelle, hymyilet.

Kummitäti teki leijonan synttärilahjaksi.
Sain mahdollisuuden viettää suurimman osan elämäsi toisesta vuodesta kanssasi kotona, hoitovapaalla. Olin onnekas, mutta vuoden vieriessä kohti loppuaan myös väsynyt. Veit monet kerrat isääsi mennen tullen ja vielä palatessa. Olin pässi ja sinä pitelit narua. Mutta mitä muuta voi odottaa yhden ja kahden vuoden välistä kehitysvaihetta taivaltavalta taaperolta. Sinulla on tempperamenttia ja kun jokin ei nappaa, se ei todellakaan nappaa. Vaativakin olet. Monet vaatimuksistasi on kuitenkin helppo toteuttaa. Viimeisin ja hellyyttävin on vaatimuksesi päästä syliin. Tulet viereen, nostat kädet ylös ja sanot "anna syttyä".

Kuten isäsi, tykkäät rutiineista. Iltarituaalisi ovat ilahduttavia. Kun on aika mennä iltapesulle olet usein heti ryntäämässä suihkuun, eli uihkuun. Monesti olet jo hyvissä ajoin riisumassa paitaa yltäsi hokien samalla "uihkuun, mennään uihkuun". Torstaisin saunapäivänä hihkut iloa ja sihiset kuten kiuas sihisee. Rakastat veden kanssa puljaamista ja löylyn heittämistä. Iltapesujen jälkeen olet valmis nukkumaan, eli ukkumaan. Käyt laittamassa lukuvalon päälle, haet yöpöydän laatikosta Onni-kirjan ja kömmit kainaloon lukemaan. Osoitat sormella kirjan kuvia ja nimeät niitä. Tärkeitä ovat pöllö, orava, joka saa suussasi muodon korava, lepakko, lyheisti vain pakko ja pupu. Kun kirja on luettu viet sen takaisin yöpöydälle ja käyt sammuttamassa valon. Sitten saatat tokaista kuin pimeää on ja haet paikkasi isäsi kainalosta. Eilen sanoit ensimmäisen kerran, että "mä tuun kainaloon". Heilut ja pyörit tovin, käyt ottamassa pari huikkaa vesimukista. Avaat reittiä unten vainioille. Kun ensimmäinen haukotus saapuu, tiedän, että olet saavuttamassa rajaa. Kaksi haukotusta vielä niin valvemaailma jää ja siirryt levon ja unien maahan. Siirrän sinut varovasti kainalostani omaan sänkyysi, peittelen ja varmistan, että hengität. Myöhemmin käyn peittelemässä ja varmistamassa myös, että veljesi nukkuu. Kun kuulen molempien hengityksen on se minun unilääkkeeni, tämä varmistaminen elämän tärkeimmistä rutiineista.

Veljet, ystävät.








2 kommenttia:

heidisusanna kirjoitti...

Onnea kaksivuotiaalle! Ihana elämänmakuinen kirje iloineen ja uhmakiukkuineen. Tällaiset on niin tärkeitä aarteita lapsille sitten myöhemmin. Meilläkin ystäväni ja lapseni kummitäti otti tavaksi kirjoittaa lapselleni kirje joka syntymäpäivä. Niitä vaalin ja kopioin talteen moneen paikkaan. :)

http://viivyvierellain.blogspot.fi/

juhaniteräs kirjoitti...

Kiitos! Ajattelin kirjeen kirjoittamisen juurikin noin, toivoen, että niistä muodostuisi tärkeitä myös lapselle ajan myötä. Vuosi sitten kirjoitin blogiini kirjeen 1-vuotiaalle ja nyt vuosi myöhemmin tuntui tärkeältä kirjoittaa myös. Esikoinen täyttää pian 7, joten pian saan kirjoittaa myös hänelle :)