maanantai 1. toukokuuta 2017

Vapusta & Vapusta

Että sellainen Vappu-viikko! Viime viikon maanantaina vaimoni vei koiramme Vapun läheiselle eläinlääkäriasemalle. Koira oli oksennellut muutaman päivän, viihtynyt pitkälti omissa oloissaan ja pissaillutkin sisälle. Sunnuntaina ei maistunut enää koiran herkut, vatsa tuntui kovalta, ulos ei haluttanut lähteä, eikä sohvalle uskallettu hypätä. Jokin oli selvästi pielessä. Olin töissä, kun puoliso ilmoitti Vapulla olevan kohtutulehdus, joka vaatisi pikaista leikkausta. Pyysi olemaan hermostumatta, kun kirjoitti, että operaatio voi olla hengenvaarallinen. Läheisin eläinlääkäriasema missä operaatio ehdittäisiin saman tien toteuttaa, olisi Puotilassa. Riski, että meidän Vappu ei olisi kanssamme juhlimassa tulevaa vappua, oli konkreettinen. Kiitos työnantajani, sain lähteä töistä viemään koiraa leikkaukseen. Halusin ehdottomasti olla mukana saattamassa Vappua tähän operaatioon, vaikka en tietenkään halunnut uskoa, sen olevan viimeinen kerta, kun saisin meidän Vappu Simonen nähdä. Matkalla pohdin niitä yhdeksää vuotta, kun tämä henkilökohtainen terapeuttini on elämässäni kulkenut. Sitä yli neljäsosaa elämästäni ja isoa osaa aikuisuutta. Syyllisyyden tunnot kolisivat päässä. Kuinka itsestäänselvyytenä tätä kotonamme asustavaa luontokappaletta onkaan pitänyt. Ja kuinka vähälle huomiolle koira on jäänyt, varsinkin toisen lapsen syntymän jälkeen. Osin täysin luonnollisista syistä. Vitutti ja itketti.

Puoli yhdeksi Vappu sai ajan kohdunpoisto-operaatioon. Rapsuttelimme Vappua, kun hän rauhoituspiikin saatuaan lähti siirtymään kohti tajuttomuuden tilaa. Emme puolisoni kanssa uskaltaneet, emmekä halunneet pohtia ääneen sitä karuinta vaihtoehtoa. Hoitaja tuli noutamaan koiran leikkaussaliin ja kertoi, että kuuden maissa voisimme sitten tulla hakemaan Vappua. Toivon herättäminen oli hoitajan onnistunut tehtävä, hänen näin sanoessaan. Kotona en malttanut odottaa reilua puolta neljää pidempään, kun jo soitin eläinlääkäriasemalle, kyselläkseni tilannetta. Operaatio oli tuolloin vielä kesken ja hoitaja sanoi eläinlääkärin soittavan heti, kun leikkaus olisi ohi. Pojat haettiin esikoulusta ja päiväkodista kotiin. Juttelimme vanhemman pojan kanssa Vapusta. Oli kotimatkalla eskarista mennyt hiljaiseksi äidin kertoessa hänelle tilanteen. Poika minulle jutellessaan oli optimistinen, Vappu selviäisi kyllä.

Kello oli reilusti yli neljä, kun lääkäri soitti. Kuulemamme oli lamauttavaa, vaikka koira olikin hengissä. Kohtu oli revennyt ja vatsaan oli valunut nestettä, joka oli aiheuttanut myrkytyksen kaltaisen tilan. Sisäelimet olivat alkaneet rakentaa kiinnikkeitä toisiinsa. Huoli siitä tuleeko virtsa ja uloste kulkemaan jatkossa normaalisti ulos, oli iso. Operaation loppuvaiheessa, vatsaa kiinni ommeltaessa, Vapun sydän oli pysähtynyt 15 sekunniksi. Jos jostain syystä olisimme vieneet Vappua eläinlääkäriin vasta tiistaina, silloin olisi ollut luultavasti jo myöhäistä. Koiraa saisi tulla hakemaan kotiin vasta puoli kahdeksalta, sillä olisi hyvä, että häntä tarkkailtaisiin ja nesteytettäisiin mahdollisimman pitkään. Lääkärin kerrontaa kuunnellessani, minulle nousi kylmä hiki ja oli pakko istua alas, oksetti. Pidin tapahtunutta omani syynäni. Parin vuoden takaisessa tarkastuksessa, eläinlääkäri oli suositellut Vapulle kohdunpoistoa. Olimme toki pohtineet sen toteuttamista, mutta asia oli vaan jäänyt, niin kuin ne monesti jää.

Toipilaamme, Vappu Simone.
Nyt maanantaina, Vapun nimipäivänä, koiraystävämme voi kaiken kaikkiaan hyvin. Leikkausta seuranneena päivänä kaveri oli vielä muissa maailmoissa, mutta teki pissat jo pihalle. Kannamme koiraa sekä ulos lähtiessämme että sisään palatessa. Kolmannesta kerroksesta pihalle on nyt liikaa rappusia, takaisin vielä enemmän. Häntä on ruvennut Vapulla pikku hiljaa hivuttautumaan ylös ja sohvallekin on uskallettu hypätä muutamia kertoja. Ruoka maistuu ja häntä heiluu iloisesti aamulla väen herätessä ja kotiin perheenjäsenten palatessa. Torstaina Vappu ilahdutti isäntänsä tekemälle kelpo keon pihalle. Piti laittaa ihan viestiä vaimolle, että kakka tuli. Toipuminen etenee.

Vappu haistelee vapun aatonaaton normaalia
taivaalta satavan veden olomuotoa.
Säikähdin, tai pelkoahan se oli. Tärkeät asiat ymmärtää usein vasta, kun havahtuu siihen, että ne voi menettää. Puhun suureen ääneen eläinten hyvinvoinnista ja oikeuksista, enkä osaa pitää huolta edes yhdestä koirasta. Itsesättimisen taidossa olen hyvä. Kuopuksemmekin on osoittanut ymmärtävänsä, että Vappu ei ole ollut täysin kunnossa. Tomerasti lapsi on katsonut isäänsä ja sanonut "Vappu on pipi". Noin kymmenen sentin leikkaushaavan tikit käydään poistamassa, jos kaikki menee hyvin, viikon päästä. Vappu syö vielä kahta eri lääkettä vatsakalvontulehdukseen, joka oli puhjennut kohdun revetessä. Myös kipulääkettä annamme vielä. Ehkä Vappumme selviää ja me muut säihkähdyksellä.

Tämä alakuloisuutta, huolta, hämmentäviä sääolosuhteita ja helpotustakin tarjonnut, vappua edeltänyt viikko, sai sunnuntai aamupäivällä tuiki "tarpeellisen" käänteen. Nuorinta lasta käytiin näyttämässä lääkärillä ja kuulemassa, että pojalla on laryngiitti, eli kurkunpääntulehdus. Huoli palasi koirasta lapseen. Kaikesta huolimatta aurinko on porannut pilviverhoon reiän ja paistaa nyt vapunpäivänä, jolloin me emme niinkään juhli työväkeä, ylioppilaita taikka kevättä vaan meille kovin tärkeää karvapallo-Vappuamme, koirista parhainta!

Vapun kunniaksi asiakas sai huiskan kaupanpäälle.
Aattona rohkenimme, trooppisesta ilmanalasta
huolimatta, käydä tsekkaamassa Majavatien
majavan puhdistuksen ennen majavanlakitusta.




Ei kommentteja: